Töitä
Tyyni päivä. Olen kirjoittanut ja olen deletoinut. Olen kova deletoimaan. Se on ollut tarpeenkin. En ole poistanut turhaan, mutta turhaa kyllä. Kirjoittanut lisää, deletoinut taas. Paljosta deletoimisesta aiheutuu se, että pitää muokata jäljelle jäävää osuutta ja kirjoittaa uutta. Haitta ei ole vielä siinä vaiheessa, että se kestäisi kovin monen sivun deletoimista ilman, että poistoja pitäisi tasapainottaa uudella tekstillä. Tarkoittaa raakatekstin kirjoittamista. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että kässäri tuntuu etenevän. Ja että se muuttuu. Aina jossain vaiheessa ties monetta editointikierrosta törmään siihen, että pelkään, etten tee tarpeeksi, vaan hipsuttelen vain pintaa. Nyt tuntuu siltä, että muutoksia on tehty ja että ne ovat muutakin kuin kosmeettisia. Kirjoitan sen ylös tähän, jotta voin palata tähän bloggaukseen myöhemmin, kun epäusko iskee.
Tänään ikkunan takana on koivu. Se on melkein keltainen ja tuntuu niin kuin aurinko paistaisi, vaikkei paistakaan. Aikaisemmin koivussa hyppi tiaisparvi. Sinitiainen kävi moikkaamassa minua ikkunan reunalla. Se kallisteli sinistä lakkiaan ja oli pieni ja sievä. Myöhemmin näin mustarastasnaaraan. Lounaskävelyllä bongasin pellolla kolme eläintä, jotka eivät voineet olla muuta kuin peuroja. En tiennyt, että täällä on peuroja, näin keskellä kaupunkia. Olisi pitänyt olla kiikarit, että olisi voinut katsella niitä tarkemmin.
