Lepoa ja työtä
Viimeinen arkipäivä tätä kirjoituslomaa. En ole kirjoittanut tänään kovin paljon, ja tiedän, etten kirjoitakaan. Olen saanut kässäriin joitain hyviä rivejä ja aion kirjoittaa vielä raakatekstiä, jos sieltä löytyisi sitten jotain talteenotettavaa. On tyyni olo kässärin kanssa. Se alkaa olla hyvällä mallilla. Vielä on tekemistä, mutta paljon, paljon parempi se on kuin kaksi viikkoa sitten, ennen kuin aloitin lomani. Tunnen myös olevani lähellä sitä. Sekin on tärkeää.
Olen kirjoittanut kahden viikon aikana kolmessa osoitteessa. Nyt olen siellä kolmannessa. Olen nähnyt, miten sumu on ollut aamulla ihan kaikkialla. Ei ole enää. Nyt näkee jo pitkälle, ja sataa vettä. Olen puuhaillut ulkona. Se on tehnyt hyvää. Olen tyytyväinen eiliseen ja tähän päivään, vaikka en ole kirjoittanut kumpanakaan kovin paljon, ja ehkä juuri siksi. Pitää osata löysätä välillä. Pitää ihan suosiolla käyttää aikaa muuhunkin kuin kirjoittamiseen silloinkin kun on kirjoituspäivä. Lepopäivä aivoille. Mitä siitä, vaikka tänään olisi vielä ollut mahdollisuus kirjoittaa hullun lailla – tänään otan rennommin, kirjoitan aina välillä muutaman sivun raakatekstiä ja sieltä pulpahtelee asioita, joko kässäriin tai muuten vaan. Puuhaan fyysisiä juttuja pihalla ja annan pään levätä. Se on joskus parasta, mitä voi kirjoittamiselleen tehdä. Ja huomenna samaa, vielä isommin. Viikonloppu menee kasvihuoneen katon uusimisessa ja sanokaa minun sanoneen, se on minulle hyväksi. Ja kirjoittamiselle. Ja kässärille.
On ollut kiva blogata enemmän nyt vapaalla. Toivottavasti jaksan jatkaa myös sitten kun työarki koittaa taas. Nyt tämä bloggaus loppuu tähän, koska minun pitää mennä ostamaan itselleni rälläkkä.