Etana
Nyt kässärin kanssa alkaa olla paljon enemmän kyse tunteista kuin aiemmin. Niistä tunteista, joita se herättää minussa ja jotka tunnistan samanlaisiksi tunteiksi, samansukuisiksi, kuin Kolmen syyn kanssa tietyssä vaiheessa. Kuin jokaisen kässärin kanssa tietyssä vaiheessa. Niin, jokaisen, koska eihän tämä kässäri ole minun toinen kässärini eikä Kolme syytä ollut ensimmäinen. Ensimmäinen julkaistu kyllä, mutta ei ensimmäinen kässäri.
Nyt olen siinä vaiheessa, että haluaisin pari päivää kässärille ja saisin sen hyvään kuosiin niissä parissa päivässä. Minun pari päivääni koostuvat kuitenkin puolituntisista tai tunnin pätkistä illoissa tai vähän pidemmistä viikonloppuna. Eikä sillä, kyllä se siitä, hitaasti mutta varmasti.
Yritän katsoa kässäriä vielä hetken. Ei tarvitse kauaa, väsyttää jo, mutta sen aikaa, että pääsen siihen taas – ehkä alitajunta tekee sitten hommia seuraavaan kirjoituskertaan mennessä.
