Ilta iltaa kutakin
Pyykit pitäisi laittaa kuivumaan. Sen sijaan olen kirjoittanut kaksi tärkeää sähköpostia. Toisessa onnittelin, toisessa otin osaa. Millaista elämä onkaan, kaikin puolin. Tänäänkin…
Kaukana
Kirjoitin vähän raaktekstiä ja kävin jossain hyvin hyvin kaukana. Nyt on raukea ja väsynyt olo, ja silti energia virtaa vielä. Ja silti…
Tänään ei ehkä satanut vettä
Käytän nyt selvästi bloggausta vetoapuna kirjoittamiselle ja hyvä niin. Pääasia, että kirjoitan. Teekuppi on vieressä ja kuivausrummun ääni kuuluu seinän takaa. Kävin…
Kolme kertaa viikossa
Istun työpöydän ääreessä työhuoneessa ja kädet näppiksellä ja bloggaan. Toisena päivänä peräkkäin. Luksusta. Jospa kirjoittaisinkin tänään. Ajattelin verrytellä bloggaamalla. Ulkona on pimeää,…
Täällä taas
Vihdoin täällä. Blogissa siis. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten tiedä oikein mistä aloittaisin. Bloggaamista on kuitenkin ollut jo ikävä. Toivottavasti pääsen…