Täällä taas
Vihdoin täällä. Blogissa siis. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten tiedä oikein mistä aloittaisin. Bloggaamista on kuitenkin ollut jo ikävä. Toivottavasti pääsen taas vauhtiin. Ja miksikö olen ollut hiljaa näin hirveän pitkään? Muutto. Tai itse asiassa ei edes muutto, vaan remontti on isompi syypää blogihiljaisuuteeni. Ja kaikkeen muuhunkin hiljaisuuteen – en nimittäin ole kirjoittanut koko alkuvuonna yhtään. Eilen aloitin taas ja kirjoitin muutaman sivun raakatekstiä. Mutta niin. Alkuvuosi.
Remontti söi koko tammikuun. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan?) tehtiin 11-tuntisia päiviä. Tein paljon ja opin paljon sellaista, mihin en tiennyt pystyväni. En tiennyt osaavani uudelleensaumata keittiön välitilan laattoja, tai laittaa uutta silikonia välitilan ja työpöydän taitteeseen, mutta tein ne joka tapauksessa. En tiennyt osaavani käyttää niin monenlaisia työkaluja, enkä ollut koskaan maalannut sisätiloissa, ulkoseinää vain. Ylipäätään kaikki puuhaamistaitoni ovat tätä ennen keskittyneet ulkohommiin; halonhakkuuta ja sellaista. No, nyt on tehty sisähommia. Kitattu, maalattu, hiottu, porattu, rakennetty, purettu, vasaroitu, leikattu, sirkkelöity… Niin että siinä se meni se tammikuu ja oli hilkulla, ettei riittänytkään. Ja sitten tuli muutto. Jestas, miten paljon tavaraa ihmisellä voi olla. Ihan käsittämätöntä. Kirjoja tietysti paljon, mutta kyllä sitä muutakin oli. Luulen, että konmaritan vielä jossain vaiheessa vähän. En ihan heti. Nyt tavarat on saatu suunnilleen kaappeihinsa, enkä ala ihan heti käymään niitä läpi taas kertaalleen. Mutta ehkä joskus.
Parasta uudessa kodissa taitaa olla oma työhuone. Ja työhuoneessa kirjahylly ja kirjahyllyssä kirjat. Työhuoneessa kirjoituspöytä ja ovi, jonka saa kiinni ja voi olla omassa rauhassa. Olisin halunnut mittatilauskirjahyllyn, mutta ostin lopulta valmishyllyn. Sain kokonaisuudesta hyvän, se peittää kokonaan yhden seinän ja toisesta vajaa puolet. Rakensin sen itse. Siitäkin tuli pystyvä olo. Ja sain kyllä mittatilauskirjahyllynkin: porrastasanteelle nousi omaa tuotantoa oleva pokkarihylly. Kaiken remontoinnin ja muuttohässäkän jälkeen en ollutkaan muistanut, miten tyytyväiseksi tulen, kun on kirjoja ympärillä. On ihanaa ihan vain olla ja katsoa kirjahyllyä. Siitä tulee rauhallinen olo.
Nyt kun olemme asettautuneet taloksi ja tavarat ovat melkein jo omilla paikoillaan, eikä tarvitse enää kasata yhtään kaappia tai muuta huonekalua (no okei, en mene vannomaan), rupean taas kirjoittamaan. On työhuone, eli puitteet ovat kunnossa. Loppu onkin enää kiinni minusta. Eilen kun kirjoitin muutaman sivun käsin, totesin, että kyllä se siitä, kunhan taas rutinoidun. Kirjoittaminen ei ollut eilen ollenkaan sellaista kuin normaalisti, vaan sanojen hakemista ja jotenkin hankalaa, mutta kyllä se siitä, kunhan vain jatkan.
Kässäri on ollut lepäämässä jo tosi pitkään. En edes halua miettiä kuinka pitkään. Sain kuitenkin joulun tienoissa kommentit toiselta esilukijaltani ja oli vaikea olla säntäämättä heti kässärin kimppuun. Onneksi ei ollut aikaakaan. Palautetta pitää vähän maistella, vaikka heti palautteen jälkeen tulikin selkeästi mieleen, että mitä teen ja miten. Joten – nyt ensin vähän tuntuman hakemista raakatekstillä ja sitten pikku hiljaa Haitan pariin. Tiedän, millainen siitä pitää tulla, ja osittain, että miten. Toteutuksesta kiinni siis enää. Heh. Se ei ole se helpoin osuus.
Tänään ehdin myös kävelylle uuden kodin ympäristöön ja luulen, että laitan tämän bloggauksen kuvaksi jonkun kävelyllä ottamani kuvan. On ihanaa, kun pääsee helposti metsään, vaikkei kaupungissa kovin metsää olekaan. Mutta silti. Pääsee sen verran metsään, että näkee märän sammalen ja koivun runkoa pitkin valuvan veden. Oli ihan tosi märkä keli ja kotiin tultua piti laittaa vaatteet kuivumaan.
Mutta niin. Nyt olen täällä taas. Blogissa ja pian myös käsikirjoitukseen uponneena. Juuri nyt olen väsynyt ja tyytyväinen. Arki hakee kyllä uomansa ja minun tehtäväni on sen kaiken keskellä vain pitää huoli, että kirjoitan.
Alla kuva vielä porrastasanteen pokkarihyllystäni :).
Related Posts
Comments on this post
6 Comments-
Kiitos, Eeva! Olisi kyllä ihana, kun saisin kirjoitusarjen rullaamaan tosiaan – tauko tuntuu, hyvässä ja pahassa. Ja kunhan saan työhuoneen ihan kuntoon (nyt täällä asuu kirjojen lisäksi tyhjiä muovilaatikoita, työkaluja, matto, jne…) niin voisin kyllä ottaa kuvia ja laittaa näytille :). Kiva kun olet vielä siellä ja luet blogia, tauosta huolimatta :).
-
Muuton yhteydessä iskee aina tavara-ahdistus, kun näkee konkreettisesti, miten paljon sitä (ylimääräistä) materiaalia oikein on. Jännä, millaisista asioista sitä pitää kiinni – ja kuinka pitkään! Täytyisi varmaan merkitä joka vuosi kalenteriin viikonloppu, jolloin kävisi huone kerrallaan asunnon lävitse…
Olen hyvällä tavalla kateellinen uusista kirjahyllyistäsi – ja voi millainen työhuone! Kuulostaa aivan täydelliseltä.
Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa!
-
Satu – kyllä, tavara-ahdistus on tosiasia. Ja miten kamalasti tavaraa meni roskiin, vaikka yritin kierrättää mahdollisimman paljon! Ihan hirveää. Osittain se jätteen ja Sorttiin vietävän tavaran määrä johtui kyllä siitä. että jostain syystä en ollut vuosikausiin onnistunut hankkiutumaan Sortti-asemalle. Joten olin kauhean näppärästi säilönyt kaappien perukoille esim rikkonaisen ilmakihartimen, pari rikkinäistä näppäimistöä, lukuisia hiiriä jne 😀 😀 :D. Että sitten kun kaapit kävi läpi, niin ihmettelin ihan, että miksi en ollut hoitanut noita ajallaan pois tilaa viemästä :D.
Ihana kun jätit kommentin ja olit heti lukemassa blogia, vaikka en ollut kirjoittanut pitkään aikaan :).
-
Onnea uuteen kotiin ja omaan työhuoneeseen, se kuulostaa mukavalta! Muutto on kyllä aikaa ja energiaa vaativa projekti. Hieno pokkarihylly!
-
Muutot ovat yhtä aikaa kivoja ja riipiviä 😀 .
Olen kyllä ihan ihastunut tuohon pokkarihyllyyni <3 .
Comments are closed.
Eeva K.
Onnea uuteen kotiin ja kiva, että kirjoitusarki alkaa taas rullaamaan!
Ja jos joskus otat työhuoneesta kuvia, niin sekin olisi kiinnostavaa. On aina mielenkiintoista nähdä, millaisissa tiloissa ihmiset kirjoittaa 🙂