Kolme kertaa viikossa
Istun työpöydän ääreessä työhuoneessa ja kädet näppiksellä ja bloggaan. Toisena päivänä peräkkäin. Luksusta. Jospa kirjoittaisinkin tänään. Ajattelin verrytellä bloggaamalla. Ulkona on pimeää, mutta näen puunoksien heilunnan naapurin valaistua ikkunaa vasten. Välillä tuuli humisee nurkissa. Kun tulin töistä, katselin bussin ikkunasta, miten omituisissa paikoissa oli isoja vesilammikoita. Märkää on. Kädet ovat kaiken remontoinnin ja muuton ja muun jäljiltä karkeat kuin hiekkapaperi. Käsirasva tekisi hyvää, mutta en ole vielä paikallistanut sitä täällä uudessa kodissa, enkä toisaalta ole varma, onko minulla sellaista. Kaupassa unohdan aina ostaa käsirasvaa.
Olen miettinyt aina välillä kirjoittamista ja siihen käytössä olevaa aikaa. Etenkin silloin, kun olen kirjoittanut apurahahakemuksia. Että miten kertoa se, että paitsi, että aikaa on vähän, niin tekstin laatu on ihan erilaista silloin, kun ei päivien aikana tarvitse hajottaa ajatuksiaan ja energiaansa moneen eri suuntaan, vaan saa asua tekstissä ihan eri tavalla. Nyt ei kuitenkaan ole tarjolla keskeytyksetöntä kirjoitusaikaa, joten mennään taas kerran ja edelleen sillä, mitä on.
Mietin viime vuoden lopulla (silloin kun en enää kirjoittanut, vaan valmistelin muuttoa), että pitäisikö peräti asettaa itselleen tavoite kirjoittamisen suhteen sitten kun taas aloittaa. Eli siis nyt. Ja tavoitteella tarkoitan nyt ajankäytöllistä tavoitetta. Esimerkiksi jos minimi olisi kirjoittamista kolmena päivänä viikossa ja kaikki sen päälle plussaa ja bonusta? Kolme kertaa viikossa kuulostaa vähältä, jos on romaani kirjoitettavana, eikö? Niin minustakin, mutta yritän sanoa itselleni, että ei se ole kamalan vähän. Kuitenkin pitää myös pyörittää arkea, ja ennen kaikkea pitää olla tyhjää aikaa. Ihan vaan lepoaikaa ja palautumista.
Olen alkanut ymmärtää palautumisen tärkeyden – liikunnan suhteen se on itsestäänselvyys, ettei joka päivä voi vaikkapa käydä salilla, mutta henkiselle puolelle pitäisi ajatella sama. Etten voi pelkästään käyttää aivojani ja tehdä ja suorittaa ja miettiä, että mitä seuraavaksi, vaan pitäisi myös olla aikaa levätä ja katsoa kaikkein typerimpiä telkkariohjelmia (niitä, joiden katsomista ei ilkeä kertoa kenellekään – mitä ne muuten teillä ovat? minun paheeni ovat Say yes to the dress ja Wheeler dealer 😀 😀 :D) ja kaikkein mieluiten pitäisi joskus olla myös aikaa tylsistyä. Ihan vaan olla ja tylsistyä. Olisi aikaa aivoille ja aivoilla.
Joten niin, ehkäpä otan tavoitteen. Pitäähän uutta, omaa työhuonetta käyttää. (Kyllä, olen ihan täpinöissäni työhuoneestani – tämä on niin luksusta!) Kirjoittamista kolme kertaa viikossa. Mieluiten enemmän, mutta kolme. Jotta voisin paremmin ja jotta kässäri etenisi. Jotta arki olisi sellaista kuin haluan sen olevan.
Related Posts
Comments on this post
4 Comments-
Hei Än, pitkästä aikaa :). Sydämen asialla! Todellakin!
Rupesi melkein hymyilyttämään se, kun tajusin, että tämä ajankäyttö ja ajan jakaminen on kyllä ihan ikuisuusaihe blogissani ja aina sinä symppaat siihen asiaan :). Sama on ongelma, vaikka aika kuluu :D. -
Aihe on lähellä sydäntä. Valitettavasti. Kirjaimia ja sanoja voisi oikeastaan käsitelläkin vain ajanpuutetta 😀
-
Taitaa tämäkin blogi olla enimmiltään ajanpuuteblogi 😀 :D. Sehän se on mielessä, mistä on puutetta ;).
Comments are closed.
Ån
Sinkkuillallinen. Remppa vai muutto. Ja aina ihana Sydämen asialla 🙂
Ajan jakaminen niin että pysyy vielä toimintakykyisenäkin on …. no, lähinnä toivotonta *itkunauruhymiö*. Rämmin eteenpäin ja yritän tarttua hetkiin.
Parempaa onnea sulle 🙂