Välissä
Palasin lomalta. Loma teki hyvää ja nyt olisin oikein hyvässä vireessä aloittamaan taas kässärin parissa. Aloitin jo vähän siinä mielessä, että loman aikana sain toiselta esilukijalta kommentit, ja ne olivat helpottavia: kertojaratkaisuni toimii. Totta kai on yhtä sun toista korjattavaa, syvennettävää ja täydennettävää ja taustoitettavaa, mutta että kaksi esilukijaa on sanonut nyt, että toimii ja tuo on se suunta, mihin pitikin mennä. Se on kyllä helpotus.
Täysikuu on noussut. Ainakin se on nähdäkseni täysikuu. Taivas on vaaleansininen ja kuu valkoinen. Istun työhuoneessa työpöydän ääressä. Ripustin pari tauluakin seinälle tänään. Tai seinälle ja seinälle, ripustin ne kirjahyllyn päätyyn, josta näen ne heti kun haluan. Molemmat taulut ovat tärkeitä, siksi ne pääsivät heti tuohon silmien alle, lähelle kirjoituspöytää. Toisen taulun olen saanut äidiltäni ja toinen muistuttaa siitä, että pitää kirjoittaa sydän auki, mutta kevyesti kuin lintu.