Turvaetäisyyden takaa
Olen lueskellut parina päivänä Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi? -kirjaa. Se on ollut tähän hetkeen täydellistä luettavaa. Kuin juttelisi jonkun kanssa kirjoittamisesta. Ei varsinaista dialogia, mutta joskus tavallaan sitäkin. Siihenhän minä enimmäkseen käytänkin kirjoitusoppaita ja erilaisia kirjoja kirjoittamisesta. Kirjoittamiskirjoja. Keskusteluun. Siihen, että kuulee (lukee) puhetta (kirjoitettuja sanoja) kirjoittamisesta. Sellaiset kirjat vievät minut arjessa tai kirjoitustauon jälkeen (niin kuin nyt) lähemmäs kirjoittamista ja tekstin tuottamista. Usein alkaa kirjoituttaa, niin nytkin.
Ajattelin kirjoittaa tänä keväänä käsikirjoituksen kahdeksannen version loppuun. Niin tapahtuukin varmaan. Sairaana oleminen lykkäsi aikomustani, mutta kevättä on vielä vaikka kuinka paljon. Enemmänkin, koska kun koivun siitepöly alkaa, minä pysyttelen vielä enemmän sisätiloissa kuin jo nyt koronarajoitusten takia. Mutta niin, kirjoituskirjoista. Rannelan ja Haanpään kirja on juuri hyvä. Siinä on osioita, jotka eivät tunnu nyt niin tärkeiltä, mutta jotka voivat osua ytimeen jollain toisella lukukerralla. En ole päässyt vielä kirjan loppuun, mutta silti tiedän, että tulen palaamaan siihen vielä.
Arjessani ei ole kirjoittavia ystäviä, kaikki heistä ovat normaalitilanteessakin viestien päässä ja näen heitä hyvin harvoin. Nyt kun täytyy pitää sosiaalista etäisyyttä, en varmaan tapaa heitä pitkään aikaan. Siksikin Rannelan ja Haanpään kirja on niin kohdallaan. Ystävällistä puhetta kirjoittamisesta. Kaipaan sitä. Että voisin jutella jonkun kanssa kirjoittamisesta. Ehkä jopa kässäristäni vähän. Siitä, kuinka nyt on yhtä aikaa helppo ja vaikea vaihe käsikirjoituksessa. Helppo siksi, että tiedän kutakuinkin mitä teen ja vaikea siksi, että tässä käsikirjoituksessa on osia, jotka ovat teknisesti vaikeampia kuin mikään missään aiemmassa käsikirjoituksessani. Se tietenkin aiheuttaa pienen lisäjännityksen käsikirjoituksen suhteen: onnistunko niissä vaikeissa kohdissa, vai tekevätkö ne tekstistä vain hankalampaa, kökköä tai sekavaa? Enemmän kuin kässäristäni, kaipaan joskus puhetta kirjoittamisesta ylipäätään. Niin, tässähän on juuri se syy, miksi aloin yli kymmenen vuotta sitten kirjoittaa blogia: jotta voisin puhua näistä asioista jollekulle. Samasta syystä tykkään lukea kirjoittamista käsitteleviä kirjoja. Suosittelen siis Miksi en kirjoittaisi? -kirjaa.
Asiasta toiseen: ulkona on ollut kaunis, aurinkoinen päivä ja tuulee aika kovaa. Miten minusta tuntuu, että viimeisen kuukauden aikana ei ole muuta tehnytkään kuin tuullut? Ovatko tuulet olleet navakoita vai onko se uuden asuinpaikkamme ominaisuuspiirre, että tässä kaupunginosassa tuulee aina? En tiedä. Merelle on matkaa, ja sitäpaitsi nämä tuulet ovat usein tulleet pohjoisesta, joten luulen, että ovat ihan vain tavallisia tuulia.
Tänään kävin kaupassa ja huolestuin siitä, että ihmiset eivät pitäneet turvavälejä. Itse pakoilin muita tyhjille käytäville ja seinustoille. Koronaeristäytymisen uutuudenviehätys on kadonnut ja ihmiset palaavat kovin helposti tuttuihin toimintamalleihinsa. Olisin toivonut, että meillä olisi ollut hiukan pidempi muisti tässä asiassa, jottei käy köpelösti, kun sen voisi itse kukin omalla käytöksellään estää.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Joo, hyvin samat tunnelmat meillä siis :). Kirja oli kiva ja palaan siihen varmasti – ja kivaa, että on tuollaisiakin kirjoja kotimaisena vaihtoehtona. Kyllä meilläkin osataan 🙂 .
Comments are closed.
Eeva K.
Miksi en kirjoittaisi oli hyvä kirja ja pidin siitä myös. Ihan kaikki kohdat eivät kolahtaneet, enimmäkseen ne, mitkä keskittyivät sanataideohjaukseen. Ja samanlaisia fiilikisä jäi kirjasta, ei niinkään ”näin kirjoitat” -opas kuin jutustelua kirjoittavan ystävän kanssa.