Maisemointia
Istuin pitkään sormet näppäimistöllä ja yritin haroa lauseita kasaan. Ilmanpuhdistin puhisee. Olen muuttanut maisemaa ja istuttanut toisen kaivamiin kuoppiin kolme marjakuusta. Ne ovat myrkyllisiä, mutta ne kestävät leikkausta eivätkä siksi tule varjostamaan naapureitaan, joita niillä ei vielä ole. Olen istunut työhuoneessa ja katsellut ikkunasta ulos. Olen ajatellut. Olen käynyt sitomassa harson kartiovalkokuusen taimen ympärille, sillä ensi yöksi on luvattu pakkasta. Kuusi näyttää nyt ihan kukluxklaanilaiselta, kun sillä on kartion muotoinen valkoinen asu päällään.
Huomenna minulla on vapaapäivä. Aion istua tässä työhuoneen tuolilla, kädet näppäimistöllä, katsoa välillä ulos ikkunasta ja välillä sisään tarinaan tietokoneen ruudun läpi.
Deadline. Niin tosiaan. Saanko kammattua käsikirjoituksen niin tiheällä kammalla kuin täytyy? Saan, koska täytyy. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tiheä kampa.
Jonain päivänä saan runokirjan postilaatikkooni. Odotan sitä jo. Kaipaan runoja ja niiden nostattamia mielikuvia. Sellaisia assosiaatioita ei synny muualta.
Siirtelen kirjahyllyssä joitain kirjoja edestakaisin, koska ne eivät tunnu sopivan mihinkään. Juuri äsken, kesken lauseiden, kävin siirtämässä Murakamit kolmanteen paikkaansa. Jospa ne pysyisivät nyt siinä. Ei ole mitään syytä miksi eivät. Muita kuin ulkonäöllisiä seikkoja. Ne ovat niin kovin valkoisia, mutta en viitsi erottaakaan niitä toisistaan. Pysyköön kimpassa ja tuolla hyllyllä. Ainahan voi toivoa, että seuraavat sille hyllylle asettuvat kirjat ovat vastapainoksi oikein värikkäitä.
