Tuuli ja virta
Tämä koronavappu on tuulinen. On hiljaista, kukaan ei puhu. Olen istunut työhuoneen sohvalla ja katsonut kirjahyllyn kulmaa ja kirjoittanut. Sanoja, joilla ei ole paineita, kevyitä sanoja, tuulen mukana lentäviä sanoja. Sanoja, jotka ovat kuin siitepöly, leviävät ohuena kerroksena kaikkialle.
Miten suurta ja samalla pientä on istua työhuoneessa ja kirjoittaa sanoja, jotka saavat mennä sinne minne itse haluavat, ja ne haluavat. Että elämä voisi olla tällaista edes hetkittäin. Sanoja, jotka ovat virta, johon voin mennä nukaan. Ja että virrasta voi astua pois ja sinne takaisin ja mieli pysyy samassa, keskittyneessä pyörteessä ja silti ei ole mitään, mikä pitäisi sitä paikallaan tai yhdessä kohdassa tai asennossa.
Harakat kävelevät ulkona ja katselevat arvioiden nurmikon reunaa. Odotan puihin lehtiä. Harakalla on pullea maha ja auringossa kiiltävä takki.