Versoja ja saksia
Vietin äsken tovin pihalla tonkimassa. Lähinnä kaivoin pikkutalvioita villiintyneiden apiloiden seasta ja parturoin apilat lyhyemmiksi. Minulla on kivat seisomasakset, joilla voi naksutella neliötolkulla apilaa katki sellaisista kohdista, joihin ei pääse ruohonleikkurilla, ja siis ilman, että selkä jumittuu, kun homman voi tosiaan tehdä seisten. Juu, myönnän, menee ehkä maanisen puolelle – mutta tuollaisessa monotonisessa, yksinkertaisessa hommassa (jota ei ole ihan välttämätöntä tehdä) on viehätyksensä. Siinä saa ajateltua yhtä sun toista samalla kun kädet puuhaavat. Tai sitten ei ajattele yhtään mitään, joka sekin on todella tervetullutta nykyään. Olen välttänyt mainitsemasta korona-asioita täällä blogissa, koska koronaa tulee jo joka tuutista, ja itse ainakin kaipaan välillä sitä, ettei koko asiaa tarvitse ajatella (kun sitä kuitenkin tarvitsee ajatella aika monessa kohtaa). Joten apiloiden aivoton leikkaaminen pikkutalvioiden ympäriltä – tervetuloa! Aidanvierustan siistiminen rikkaruohoista siitä kapealta alueelta, joka ruohonleikkurilta väistämättä jää yltämättä – tervetuloa! Vessan pesu – tervetuloa! No jaa, vessan pesin jo eilen, enkä niin varsinaisesti kaipaa sitä hommaa uudelleen tänään. Mutta ymmärsitte varmaan pointtini. Kun päivät pitkät ajattelee, on ihana tehdä jotain fyysistä, yksinkertaista asiaa käsillä tai koko kropalla. Siinä varmaan yksi syy, miksi tykkään kukkapenkkien hoitamisesta. Sen lisäksi, että se nyt vain on kivaa, kun kasvit kasvavat ja kukkivat.
Seuraava käsintehtävä asia, johon aion tarttua, on kirjoittaminen. Päivittäinen annokseni on vielä nauttimatta. Haluaisin jo kirjoittaa enemmän, erilaista, muutakin kuin vain päättömiä raakatekstipaloja kirjoitusvihkoon, mutta joko nyt on oikea aika, mutta ei tarpeeksi energiaa, tai sitten ei ihan vielä ole oikea aika. Kyllä se siitä kuitenkin, sillä päässä versoo yhtä sun toista ja se on ollut ihana huomata, että versoo, koska joskus tulee epäilys, että entä jos ei enää versokaan kokonaisten tarinoiden vertaa. Ihmisiä ainakin versoo, ne putkahtelevat mielen mullasta ja työntävät versoja esille. Osa kukkii, osa ei. Silti on yhtä hauskaa aina nähdä, että mitä ihmettä kynästä valuukaan ulos.
