Askelia ja ajatuksia
Kävin reippaalla iltakävelyllä ja ajattelin kirjoittamista. Sitä, kuinka tänä syksynä haluan edistää käsikirjoitusta ja minkälaisista palikoista rakennan kirjoitusarjen. Ja että miten pitää käydä kävelyillä. Tai pyöräilyillä. Tai ihan mitä vaan, kunhan liikettä. Ja tekstin liikettä.
Kävelin ja katselin ihmisten pihoihin. Se on kesällä yhtä hauskaa kuin joulun alla kävellä ympäriinsä ja katsella ihmisten ikkunoita, kun kaikilla on jouluvaloja ja ehkä lumikin on tullut jo maahan. Kesällä ja syksyllä voi katsella, miten viimeiset kukat kukkivat ja omenapuut notkuvat ja pensasaidaksi istutettu nuori aronia makaa jalkakäytävällä pitkin pituuttaan marjojensa painosta.
Teki hyvää liikuttaa itseään. Kävellessä harvoin liikkuvat vain jalat, yleensä myös pää liikkuu, tai päässä liikkuu. Ajattelen nytkin kirjoittamista. Sitä, miltä se tuntuu, miten se on sukeltamista nesteessä, jossa on aina välillä puoliläpäiseviä hyytelökalvoja, joiden läpi pitää sukeltaa päästäkseen seuraavaan veteen. Ja että miten pitää varata hieroja-aika, koska lapojeni väli ei tykkää minusta enää.
En ole vieläkään saanut tauluja työhuoneen seinälle. Tai siis en kaikkia. Ostin kesälomalla uuden taulun ihan vain siksi, että se näytti työhuoneen taululta, niin kuin se olisi osa satukirjan kuvitusta. Se odottaa ripustamista ja kavereita rinnalleen.
