Kaneliässiä
Tänään olen viettänyt vapaapäivää ilman, että se on ollut kirjoituspäivä. Melko epätavallista, mutta oli asioita, joita piti hoitaa ja joita ei voinut jättää myöhemmäksi. Sitäpaitsi on ihan kiva joskus hoitaa asioita, kun sitä ei tarvitse tehdä tuhannen kiireessä.
Yksi hoidettavista asioista oli kaninhäätö. Keväällä laitoin verkkoa takapihalle aidan alaosaan ja upotin verkon alareunan maahan. Ei citykaneja minun huolella vaalitulle uudelle pihalleni. Jätin keväällä kuitenkin verkottamatta yhden naapurin puoleisen seinustan ajatuksella ”ei kani sieltä tule”. No eipä. Se oli varmaan maanantai, kun ensimmäisen kerran näin, kuinka pienenpieni kani livahti naapurin puolelle karkuun minua. Tukin naapurin puolelle johtavan isoimman kolon, mutta kävi ilmi, että kaninpoikasella oli hyvin monta vaihtoehtoista reittiä. Oli siis vähän pakko lähteä uudelleen verkko-ostoksille. Aion laittaa piakkoin kukkasipuleita maahan, enkä todellakaan aio lihottaa niillä jotain pientä kaninrääpälettä. Pari tuntia hikoilin ja ähelsin ja kaivoin maata ja niin edelleen, mutta nyt tuonne pihalle ei tule enää yksikään kani. Paitsi jos niillä on siivet selässä. Niin, edellyttäen, että kani ei ollut pihalla, kun aloin virittää verkkoa sen kulkureiteille :D. Aika näyttää.
Mutta siis tällaista puuhaa tälle vapaapäivälle. Tekee ihan hyvää välillä tällainenkin joutilaisuus. Enkä toisaalta ole ollut toimeton kirjoittamisen suhteenkaan – olen ajatellut. Olen ajatellut aika paljon. Se on ollut viime aikojen teema, ajattelu siis.
Nyt juon nätistä kupista iltapäiväteetä ja syön kaneliässiä. Ne ovat heikkouteni. Kaikista maailman kekseistä juuri kaneliässät, jotka ovat kuivia, täytteettömiä, tylsiä – ja tosi hyviä. En ole niinkään keksien ja pullien perään noin niinkuin yleisesti, ennemmin himoan aina jotain pientä suolaista herkkua, tai salmiakkia, mutta nämä kaneliässät ovat kyllä koukuttavia.
