Työn alla
Kirjoittamista. Tekstin päälle pääsemistä. Keskittymisen ylläpitämistä. Rentouden löytämistä. Sitä, että teksti on alitajunnassa silloinkin kun teen jotain muuta kuin kirjoitan. Siinäpä sitä tavoitetta. Sain kustannustoimittajan kommentit kässäriini jo kuun alussa, mutta en ruvennut heti hommiin, vaan ensin oli kommenttiensulatteluaika. Sitten iski flunssa ja makasin viikon sohvan pohjalla. En kuulu niihin ihmisiin, jotka pystyvät tekemään aivotyötä flunssaisina. Ja lopulta, kun flunssa oli selätetty ja ystävät päässeet vihdoin meille juomaan sopimussamppanjat, niin, sitten, tekstiä kohti. Otin töistä lomaa kirjoittamista varten. Deadline on lokakuun lopussa ja viikon flunssa ei yhtään parantanut aikataulunhallintaa. Silti tein ensimmäisinä vapaapäivinä fiksun teon: karkasin 24 tunnin minilomalle Mustion linnaan, enkä kirjoittanut sillä reissulla yhtään. Otin vain vastaan. Kauniita maisemia, ruskaa kartanon puistossa, punaisia lumpeita (ihania! ihan kuin ne olisi kaiverrettu jostain punaisesta jalokivestä!), vuosisatoja vanhoja puita, kauniita rakennuksia, ihanaa ruokaa. Nyt olen sitten aloitellut kunnolla käsikirjoituksen kanssa, eilen ja tänään. Olo vaihtelee, tietenkin. Ääripäät ovat ”en mitenkään ehdi ja osaa” sekä ”hyvinhän tämä tästä sujuu ja aikaakin on tarpeeksi”. Enimmäkseen yritän pysytellä siinä keskivaiheilla. Kustannustoimittajan kommentit ovat onneksi 96%:sti sellaisia, jotka voin hyväksyä muitta mutkitta ja ymmärrän ne oikein hyvin. Sitten pitää vain yrittää toteuttaa ne jotenkin fiksusti. Sen jäljelle jäävän 4%:n kanssa olen tehnyt ajatustöitä ja ymmärrän kyllä nekin neljä prosenttia, mutta en ole vielä ihan varma, miten toteutan ja kuinka täydellisesti vai mitä teen. Katsotaan. Onneksi kustannustoimittaja tuntuu ymmärtävän, millainen haluan tekstin olevan – ilahdutti nähdä kommenteissa sana, joka kuvaili sitä, mitä kohti olen yrittänyt tekstiä työntää, mutta en vielä täysin onnistunut – ja en myöskään ollut sanonut tästä yrityksestä mitään kustannustoimittajalle. Siksi se ilahduttikin erityisesti – että yritys näkyy ja kustannustoimittajakin on sitä mieltä, että se on oikea suunta. Ja onneksi sain kommentit, koska niistä näen nyt myös sen, mitä olen kirjoittanut. On ihana huomata, että kässäri on siinä vaiheessa, että tekstissä on paljon sellaistakin, mitä en ollut sinne tietoisesti laittanut.
Työhuoneen ikkunan takana puut luovuttavat hiljalleen lehdistään. Kävin äsken kirjoittamassa ulkona, minulla on pöytä työhuoneen ikkunan alla ja se on yksi lempipaikoistani kirjoittamiseen. Ajatella, että on vielä niin lämmin, syyskuun lopussa, että tarkenin istua ulkona yhdellä ohuella paidalla ja kirjoittaa.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Kiitos Satu kommentistasi ja kannustavista ja kauniista sanoistasi! Ja Kreikkalaiset, tosiaan. En ole katsonutkaan niitä sen jälkeen kun aloin kirjoittaa Kolmea syytä ja sain Kreikkalaisista viimeiset hylsyt. Olisikin mielenkiintoista lukea ne joskus ja katsoa miltä ne tuntuvat ja kuinka paljon olen muuttunut suhteessa niihin ja tunnistanko ne yhä omikseni 🙂 . Hih!
Aurinkoista ja hyvää maanantaita ja syksyä sinullekin!
Comments are closed.
Satu
Tuo kuulostaa ihanalta vaiheelta – erityisesti, kun työparina on joku, joka on ilman asian osoittamistakin ymmärtänyt, mihin olet pyrkinyt. Tsemppiä koitokseen, osaat kyllä! 🙂
Ai että, odotan tämänkin romaanin lukemista! Kolme syytä oli hieno, enkä epäile yhtään, etteikö tästäkin tulisi yksi niistä kirjoista, joita selailen aika ajoin uudelleen ja uudelleen.
Ja salaa pohdin myös Kreikkalaisia. Olisikohan kynnys niille laskeutunut kustantamoissa?
Hyvää syksyä!