Ajatushommia
Hidas aamu. Tänään otan luvan kanssa vähän rauhallisemmin kirjoittamisen suhteen. Olin pari päivää pikku kirjoitusretriitillä Tammisaaressa ja kirjoitin niin intensiivisesti, että nyt pitää vähän jarrutella ja pohtia, mitä on tullut tehtyä. Olen käynyt nyt käsikirjoituksen kertaalleen läpi kustannustoimittajan merkintöjen ja kommenttien suhteen, kirjoittanut paljon uutta, deletoinut paljon vanhaa, deletoinut kirjoittamaani uutta ja kirjoittanut taas uutta. Olen myös kirjoittanut tosi paljon käsin ja käyttänyt siitä massasta hyödyksi vain osan – niinhän se aina menee.
Teki tosi hyvää lähteä uuteen ympäristöön kirjoittamaan. Keskittyminen on ihan erilaista, kun ympäristö on eri kuin normaalisti, eikä pysty oikein tekemään muuta kuin kävelemään kaupungilla ja kirjoittamaan. Ja kun ei ole seuraa ja ainoat ihmiskontaktit ovat kahviloiden ja ravintoloiden henkilökunta, ajatus pyörii tehokkaasti tekstin ympärillä. Tammisaari valikoitui paikaksi siksi, että se on tarpeeksi lähellä kotia, ettei matkoihin mene kauheasti aikaa ja koska arvioin, että se on tarpeeksi pieni ja kuitenkin tarpeeksi suuri. Tarpeeksi pieni, että kävelyetäisyydellä olevat nähtävyydet on nähty nopeasti ja tarpeeksi suuri, että jotain nähtävää on, ettei tarvitse ihan koko aikaa istua hotellihuoneessa. Toimi. Tammisaari oli idyllinen ja sää suosi.
Nyt sitten pitäisi pohtia taas kertaalleen, että mitä olen tehnyt, olenko tehnyt oikeita asioita ja riittävästi ja mitä haluan tehdä vielä. Ajatushommia.