Ensilumi
Miten ihminen voikaan tulla onnelliseksi siitä, että vapaapäivään osuu syksyn tai talven ensimmäinen pakkaspäivä ja maa on valkeana. Sytytin monta kynttilää heti kun olin herännyt. Söin aamiaisen ja sitten istuin teekuppi kädessä ja katsoin, miten taivas oli kermanvärinen ja maidonvalkea ja miten ihana ja kuulas valo oli. Autuasta.
Olen käynyt käsikirjoitusta läpi. Korjaan tällä kierroksella helpot jutut ja sitten alan keskittyä niihin vaikeampiin. Tammikuun loppuun eli deadlineen on vielä aikaa, mutta en luota siihen, etteikö tulisi kiire.
Eilentoissapäivänä luin Margaret Rogersonin romaanin Kirjojen tytär. Lanua, nuortenkirja siis, ja fantasiaa . Viihdyttävä kirja, mutta aavistuksen liikaa actionia minun makuuni – olisin kaivannut pienen hengähdystauon johonkin väliin – alan kai tulla vanhaksi.
Tiedän, että talvi jää, eikä jää lumi maahan ja katoille. Toivon kuitenkin ihan tosi paljon, että saataisiin hiihtotalvi tänne eteläänkin. Oikea talvi. Edes kuukauden ajaksi. Se olisi ihanaa.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Joo, oli kyllä pettymys, ettei sitä viileää ilmaa kestänyt sen kauempaa. Toivottavasti talvi ei sentään ollut tuossa…
Comments are closed.
Eeva K.
Perjantai lumipävä oli kyllä ihanaa, ja niin tervetulluta vaihtelua tähän jatkuvaan +10 asteen syksyy. Harmillista vaan, että hesarinki lupaama ”ratkaiseva muutos kohti talvea” oli nähtävästi pelkkää toiveajattelua.