Sohin hiukan
Joinain päivinä kirjoittaminen on hankalaa, vaikkei pitäisi olla. Tänään lumen kolaaminen on vienyt kaiken energian ja vaikka iltaan jäi aikaa, en jaksa tehdä mitään. Kirjoitan vähän raakatekstiä, sohin hiukan käsikirjoitusta. Ajattelen, että pääasia on se, että pysähdyn tekstin ääreen, että se palkitsee sitten huomenna, että olen pitänyt tekstin lähellä tänäänkin. Työhuoneen ikkunasta näkyy minua korkeampi lumivuori. En tiedä sataako huomenna vielä lisää. Olen tänään kolannut ja lapioinut ja uponnut lumeen ja polkenut lumessa tyhjää ja tullut janoiseksi. Otin vesilasin pihalle, join osan, oli kuuma. Kun menin juomaan lisää vettä, veden pinnalle oli muodostunut jäätä ja se tuntui hassulta, koska oli niin lämmin, pipon alla ja selässä hiki. Nyt selkä on lapojen välistä möykkyinen ja kipeä, haluan vain sänkyyn ja nukkumaan, en jaksa enää mitään, mitä pitää ajatella. Edes käsikirjoitusta. Vähän vielä jatkan. Vähän vielä kirjoitan käsin jotain joutavaa, ehkä. Ihan vain siksi, että.
