Vielä vähän, enää vähän
Deadline on lähellä, viikon lopussa, mutta en kirjoita käsikirjoitusta maanisesti yökausia. Kirjoitin toissapäivänä. Eilen en kirjoittanut. En aikonut jaksaa kirjoittaa tänäänkään, mutta kirjoitin vähän. Muutaman sanan sain, muutaman ihan hyvän sanan. Alan olla sitä mieltä, että tämän kierroksen suurimmat työt on tehty jo aikaa sitten – näinä jäljelläolevina päivinä ei ehdi enää tehdä ihmeitä, jos niitä ei ole pohjustanut jo aiemmin. Loppuviikosta käsikirjoitus lähtee kustannustoimittajalle. Sen jälkeen alan lukea kirjoja. Aktiivinen aika kässärin kanssa tarkoittaa ei-aktiivista vaihetta lukemisessa ja päinvastoin. On helpompi lukea, kun oma teksti ei pyöri päässä, ja on helpompi kirjoittaa, kun muiden tekstit eivät pyöri päässä. Runot ovat eri asia, niitä ei lasketa, niitä voi lukea milloin vaan.
Käsikirjoitus alkaa vähitellen erkaantua minusta. Se ottaa etäisyyttä ja minä otan etäisyyttä. Se on hyvä asia. Voin tehdä viimeiset muokkauskierrokset vähän etäämpää jo, ja silti pääsen helposti lähelle. Jossain kohtaa tulee aika päästää irti ja sitä odotan. Että kaikki on tehty ja on pakko luottaa, että kaikki on valmista. Olen käännellyt ja väännellyt tätä tekstiä neljä ja puoli vuotta. Jossain kohtaa kaiken on oltava valmista.
Related Posts
Comments on this post
2 CommentsComments are closed.
Satu
Ai että, en malta odottaa, että tämän pääsee lukemaan! 🙂 Ja ei kun seuraavaa kohti! 😀