Kevättä päin, päin kevättä
Olen ollut hiljaa blogissa, koska en ole kirjoittanut ja on tuntunut, että sanottavaa on aika vähän. Olen kuitenkin lukenut vähän kirjoja ja väsännyt apurahahakemuksia ja ajatellut tekstiä. Tekstiä. Siis tulevaa kirjaa. Näköjään on vielä vähän matkaa siihen, että ajattelen kässäriä ihan kirjana. Kovin pitkä matka siihen ei ole – sain pari viikkoa sitten kustannustoimittajalta palautteen viimeisimmästä versiosta ja palaute oli kovin rohkaisevaa. Enää yksi versio ja siitä tehdään sitten jo taittoversio – jännää! Ja muutokset ja parannukset, joita pitää tehdä, eivät ole pahoja. Pari darlingia pitää tappaa ja niiden vuoksi olen tehnyt pelkästään ajatustyötä, en kirjoitustyötä nyt tässä kohtaa. Pitää ensin rauhassa ajatella läpi, jättää darlingeille henkiset jäähyväiset ennen kuin rupeaa lahtaamaan niitä. Joten kyllä, kässäri on hyvällä mallilla. Jossain vaiheessa tässä keväällä tulee sitten katalogikin ulos ja sitten se on jotenkin ihan virallista – vaikka on se nyt jo virallista, että kirja tulee, mutta itselle se konkretisoituu taas yhdellä tavalla siinä vaiheessa, kun katalogi julkaistaan.
Mitäs muuta? Aurinkoa, lumi sulaa. Se ei ole kiva. Kevät ei kuitenkaan tule vielä, joten jos lumet sulavat, se tarkoittaa vain entistä pidempää huhtikuuta. En pidä huhtikuisesta keväästä. Tai sellaisesta, millaiseksi miellän sen. Valo on kovaa, mikään ei vielä viherrä. Talven liat ovat kaduilla, ojanpenkoilla, kaikkialla. Jos on pilvinen päivä, on rumaa ja kuollutta ja voisi ihan yhtä hyvin olla syksy – paitsi että syksyllä on rauhoittavan hämärää ja huhtikuussa valo raapii silmiä. Pidän kyllä keväästä, sitten kun maasta alkaa pukata kaikenlaista vihreää, mutta lumesta siihen vihreän alkamiseen kuluva välivaihe saisi mielestäni olla mahdollisimman lyhyt.
Lukemattomien kirjojen pinoni kasvaa sitä myötä kuin lumi sulaa. En tiedä, onko minulla ollut koskaan näin holtitonta pinoa luettavaa. Ja kirjastovaraukset päälle. Uuh. Parempi siis siirtyä kirjan kanssa sohvalle, luulen.
