Valat
Olen siivonnut hiukan. Olen käynyt kukkakaupassa ostamassa kukkasipuleita ja maljakkoon hortensian ja neilikoita. Neilikat laitoin työpöydälleni. Olen pyyhkinyt työpöydältä pölyt ja laittanut läppärini sille ja ajatellut. Olen ymmärtänyt taas kerran, että minun pitää taistella ja minun pitää valita ja minun täytyy uusia valat. Joka päivä minun pitää valita uudelleen ja uudelleen ja jos aion olla kuten ystävältä saatu kaulakoru sanoo (I am rooted, but I flow), minun pitää valita kirjoittaminen yhä uudelleen ja uudelleen. Se on se, mille minun pitää raivata hiljaisuutta ja tilaa, hetkiä, jotka ovat onttoja ja hetkiä, jotka ovat täysiä ja tilaa ajatella ja kykyä painaa kaikki muu silloin mielestä pois, vaikka kaikki muut ajatukset ovatkin silloin yhä olemassa eivätkä katoa mihinkään, mutta minun pitää ohjata keskittymiseni siihen, mikä on tärkeää.
I am rooted, but I flow. Se on sitaatti Virginia Woolfilta. Siinä kiteytyy se, miltä kirjoittaminen tuntuu. Jos aion saada sen, mitä haluan, pitää tehdä tekoja. En tiedä vielä kaikkia tekoja, jotka minun pitää tehdä ja jotka tulen tekemään ja jotka saan tehdä, mutta ne tulevat kyllä vastaan. Yksi niistä on tämä: siivota kirjoituspöytä, nostaa turhat tavarat pois ja laittaa kapea, painava kukkamaljakko kirjoituspöydälle, katsoa neilikoita, haluta sytyttää kynttilä.
Opinko tästä päivästä jotain? Ehkä, ehkä vähäksi aikaa. Tämä on se läksy, jota opettelen koko loppuelämäni. On olemassa jotain syvempää ja kirkkaampaa kuin tämä, ja haluan sinne.
Tämä päivä on sateinen ja harmaa, mutta samalla kirkas kuin kirkkaampi lasi, vesipisarasta heijastuva rinnakkaismaailma.
