Paluu
Tänään on ollut kylmä koko päivän. Nyt istun läppäri sylissä, ehkä se vähän lämmittäisi, ja kirjoitan blogiin ennen kuin otan kynän ja vihon esille. Olen kirjoittanut reilun viikon ajan taas ihan mukavasti, siis melkein joka päivä, ja huomaan kyllä, että se vaikuttaa mielialaan ja kaikenlaisiin ajatuksiin. Ja sitten kun sanat sattuvat osumaan kohdalleen, ja ajatus, niin sen kyllä tuntee. Ei se tapahdu joka päivä, mutta kun se tapahtuu, se on revontulia sielussa. En ole muuten nähnyt revontulia vuosikausiin. Haluaisin nähdä.
Minulla on kesken Anna-Maria Eilitän Kun olen poissa ja sen jälkeen lukuvuoroaan odottaa Anniina Mikaman Myrrys. Ja sen jälkeen varmaan sitten Magdalena Hain Isetin solmu, mutta se on vielä ostamatta. Jotenkin olen joka ilta ajatellut, että menen ajoissa sänkyyn ja luen sängyssä ja sitten nukahdan, mutta lopulta olen mennyt myöhään sänkyyn, tehnyt yhden tai kaksi sudokua (jotkut tekevät ristikoita nukahtaakseen, minulla on sudokukausi, vaikka yleensä luen sängyssä) ja simahtanut välittömästi sen jälkeen ilman, että olen edes itse tajunnut sitä. Ehkä tänään luen sängyssä?
Puuhailin työpäivän jälkeen ihan hetken pihalla. Yllättävän moni kasvi kukkapenkissä oli riehaantunut näin syksyn tullen ja jouduin parturoimaan hiukan (paljon!), jotta niiden naapurit eivät tukehdu. Ajuruohosta jäi leijumaan pihalle vahva timjamin tuoksu, joka tuntui vielä paljon myöhemminkin ilmassa.
Seuraavaksi sanoja. Kynällä vihkoon, niitä omia.
Related Posts
Comments on this post
2 CommentsComments are closed.
Än
Hyvä yö. Vau. Olin tosi vaikuttunut ilmaisun vähäeleisyydestä ja silti rikkaudesta. Tarina kulki hienosti eteenpäin ja olisin lukenut kertaistumalta jos ei välillä olisi pitänyt pysähtyä pureskelemaan aiheen takia. Kummankin henkilön osuus oli kiinnostava mutta erityisesti tykkäsin Tyynen tarinasta. Kyllä on Hyvässä yössä ainesta vaikka mihin, kiitos kirjasta 🙂