Kolmannes
Olen blogannut elämästäni kutakuinkin 14 vuotta. Se on tarkalleen ottaen 31% elämästäni. Melkein kolmannes. Se on aika paljon. Alun perin blogi oli kuunteleva korva. Sitten kun blogini sai lukijoita, muut bloggaajat olivat niitä kuuntelevia korvia. 14 vuotta olen blogannut kirjoittamisesta. Joskus sen vierestä, joskus ihan tasan kohdalta. Tänäänkin bloggaan. Kynttilä palaa ja heijastuu ikkunasta niin kuin niin monta kertaa aiemminkin. Pitkään eri ikkunasta, jonkun aikaa tästä ikkunasta. Ikkunat vaihtuvat, mutta ajattelen yhä kirjoittamista ja haluan ajatella sitä ääneen eli blogata.
Selailin tänään Helsingin kirjamessujen ohjelmaa. Ihanaa, että pääsee kuulemaan puhetta kirjoista ja kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Sille puheelle onkin vajausta.
Väsyttää. Kävin salilla. Söin mahan täyteen. Luulen, että kirjoitan vielä tälle päivälle vähän. En paljoa, mutta vähän. Joka päivä edes vähän. Olen sitä paitsi joutunut rajoittamaan kirjoittamista viime aikoina – kädellä on vähän henkilökohtaisia ongelmia; se on saanut toisaalta rasitusvamman, joten en uskalla rasittaa liikaa sanoilla. Mieli kyllä välillä tekisi, kirjoittaa kaikki ulos, kaikki mitä lähtee, kaikki mitä on olemassa ja senkin jälkeen kaikki mitä syntyy juuri sillä hetkellä. Niin paljon kuin vain ulos tulee.
Illat ovat jo pimeitä. Aamutkin. Ensi viikonloppuna siirretään kelloja. En erityisesti pidä siitä. Syksy on tietenkin helpompi kuin kevät, mutta olen kehittänyt joillekin aamuille ikävän tavan herätä ennen kellon soittoa – taviaikaan herään sitten sellaisina aamuina vielä aikaisemmin.
Nyt haen vesilasin ja tartun kynään. Tekee mieli piirtää mieleen sellaisia kuvia, joita siellä ei tätä ennen ole ollut.
