Vuoden alku
Tänään on vuoden ensimmäinen päivä. Olen syönyt aamiaiseksi kaurapuuroa ja hedelmiä, pakastemarjat odottavat vielä kupissa sulamistaan, ne olivat liian kylmiä syötäviksi. Tänä aamuna olen ymmärtänyt jotain ja kirjoittanut jotain ihan vain omaksi ilokseni. Siksi, että voin. Siksi, että huvittaa. Siksi, että.
Vuoden alut ovat kummallisia. Vuosi alkaa ja tuntuu, että jokin muuttuu, vaikka oikeasti mikään ei muutu, tämä on päivä päivien joukossa, ja uusivuosi on vain sopimus, että tässä kohtaa se on. Yritän nykyään tehdä vuoden ensimmäisenä päivänä sellaisia asioita, joista haluan, että tuleva vuosi koostuu. Olen jo kirjoittanut, ja seuraavaksi menen ulkoilemaan. Sitten luen. Ehkä teen myös jotain, mikä tekee hyvää itselle, pientä hemmottelua. Mitä muuta ihminen voi tulevalle vuodelleen toivoa kuin kirjoittamista, lukemista, ulkoilua, itselleen hyvän tekemistä? Toisille hyvän tekemistä – kyllä. Lasketaanko se, että keitin toiselle aamukahvin valmiiksi, vaikka en itse juo sitä :D?
Haluaisin tälle vuodelle tasapainoa. Loppuvuosi, syksy, aika iso osa viime vuodesta oli raskasta. Liikaa kaikkea, liian vähän energiaa ja tilaa. Päässä on ollut isoja ajatuksia ja isoja kysymyksiä, ja vastauksia joko ei lainkaan tai sitten ne ovat hyvin pieniä vastauksia. Toivonkin tälle vuodelle vastauksia kysymyksiin ja sitä, että osaan, jaksan ja uskallan toimia niiden löytämieni vastausten mukaisesti. Minusta on tuntunut jo pidempään, että olen jonkinlaisella vedenjakajalla, mutta en usko olevani vieläkään siinä kohtaa, missä vesi alkaa virrata eri suuntaan, vaan olen yhä matkalla siihen kohtaan. Toivon, että saavutan vedenjakajan tänä vuonna.
Haluaisin tälle vuodelle uuden luomista. Paljon. Ihan sama, onko siitä luomisesta ns. hyötyä vai ei. Siitä on hyötyä, jos nautin siitä itse. Niin – ehkä nauttiminen on se avainsana – haluan nauttia tänä vuonna siitä, mitä teen. Haluan tehdä sellaisia asioita, joista nautin.
Istun kirjoituspöydän ääressä. Katselen ulos. Taivas on sininen, aurinko paistaa. Vuoden alun päivissä on se hyvä puoli, että vaikka mikään ei olisi muuttunut (vielä?), on silti kovin toiveikas olo.
