Ei niin kuin Strömsössä
Olin kuvitellut tämän viikon erilaiseksi. Olen kahden työpaikan välissä ja lomalla kaksi viikkoa – siis tämän ja ensi viikon. Ajatus oli aloittaa lomailu siivoamisella, edetä Tampereelle pikku kaupunkilomaselle, käydä hiihtämässä joka päivä, käydä salilla, käydä kahvilassa juomassa teetä ja nauttia vapaista ja kirjoittaa kirjoittaa kirjoittaa. Tähän mennessä on kuitenkin tapahtunut seuraavaa: yksi ruokamyrkytys tai vastaava. Pääsin kyllä Tampereelle päivän myöhässä ja olihan se ihanaa ja kirjoitin hotellihuoneessa vähän, mutta olisi ollut kieltämättä vielä kivempaa, jos olisin voinut syödäkin sillä reissulla ihan kunnolla ilman, että vähäinenkin ruokailu aiheuttaa muutaman tunnin sängyssämakaamisen vatsakivuissa. Tamperevisiitin lisäksi olen saanut siivottua. Siinäpä se, viikko meni niin että hurahti. Ei ihan niin kuin piti. Etenkään siltä kantilta, että ajatus oli nauttia. Jep. Tämä kaikki on johtanut siihen, että olen myös kärttyinen ja kiukkuinen kuin pieni nälkäinen ja kirppuinen susi, ja siksi tosi huonoa seuraa kaikille, myös itselleni. Huoh. No, kyllä se siitä. Vatsa kestää jo ruokaa aika hyvin ja vaikka yhä väsyttää ylimääräisesti, niin huomenna on jo varmasti ihan kiva päivä.
Puutarhassa on ollut vähän sama meininki kuin itselläni. Kartiovalkokuusi on sellaisessa kohdassa, että sitä ei näe ikkunoista, pelkästään takaoven avaamalla ja kurkistamalla oikeaan suuntaan. Siksi se raasu oli kenenkään huomaamatta joutunut lumen alle niin pahasti, että oli taipunut kaarelle. Tänään huomasin tilanteen ja kävin pelastamassa sen. Katsotaan, tuleeko siitä kesän mittaan enää kartiovalkokuusta vai pysyykö se loppuelämänsä kaarevavalkokuusena…
Huomenna yritän hiihtämään. Tänään yritän kasata kärttyisyyteni pinoon ja kipata sen yli laidan. Tulevina päivinä yritän myös saada kirjoitettua. Tällaisessa lomailussa on se ongelma, että vaikka yksi osa aivoista sanoo, että ihan mahtavaa, saa levätä ja ottaa lunkisti, toinen osa aivoistani sanoo, että jes, ihan mahtavaa, kaksi viikkoa aikaa kirjoittaa noin kuusituhatta sivua yhteen menoon! Ja sitten kun kirjoitusaivot toteavat, että yksi viikko meni jo, ja vastaavaa edistymistä ei ole tapahtunut, kyseiset aivot ovat sitä mieltä, että loma menee AIVAN HUKKAAN ja asiat menevät VAKAVASTI PILALLE, kun ajankäyttösuunnitelmat eivät toteudu. Hohhoijakkaa – kuinkahan niille kirjoitusaivoille kertoisi, että edelleenkin on sellainen asia kuin elämä, ja että yleensä se tulee takuuvarmasti kaikkien kunnianhimoisten ajankäyttösuunnitelmien edelle.
Positiivista on kuitenkin se, että minulla on siisti työhuone. On imuroitu, kirjahyllyä myöten, ja on pyyhitty pölyt. Kyllä täällä kelpaa, vähintäänkin murjottaa ja mieluummin myös nautiskella olostaan ja elostaan.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Juurikin, juurikin tämä! Pieni ongelma tulee sitten siitä, että kirjoittajakin toki tarvitsisi lepoaikaa, mutta kun se on niin hyvää kirjoitusaikaa se loma ! Kiitos vertaistuesta, Än!
Comments are closed.
Än
Kaikki paitsi kirjoittaminen on turhaa.
Tuttu tunne, mikä tahansa muu on ajanhaaskuuta paitsi kirjoittaminen. (Ei varmaan uskoisi minun vauhdillani, mutta on se silti tuttua). Ihan kaikkein turhauttavinta on olla kipeä ja siksi kirjoittamatta!
Joskus sitä haaveilee, että voisi viettää vapaa-ajan vapaa-aikana. Eli kirjoittamisen työaikana.
Ehkä jätän haaveilemiset sikseen ja vain kirjoitan aina, kun voin.
Pikaista paranemista!