Lumen sisällä
Eilen kävin Kansallismuseossa ja Oodissa, tänään hiihtoladulla. Molemmat hymyilyttivät, mutta ravitsivat mieltä eri tavalla. Hiihtely ravitsi väistämättä myös kroppaa, museon fyysisistä vaikutuksista en ole niin varma. Onkohan kukaan koskaan tutkinut laskeeko verenpaine, muuttuuko sydämensyke museossa? Ja onko eroa taide- ja muulla museolla. Itse tykkään eniten taidemuseoista ravitsemistarkoituksiin, mutta en ollut käynyt aikoihin Kansallismuseossa ja tällä kertaa se.
Olen kirjoittanut. Olen myös ajatellut kirjoittamista. Olen myös tuntenut pientä epätoivoa ja muistuttanut itseäni, että tässä vaiheessa ei vielä kannata olla epätoivoinen, kun kaikki, ihan kaikki on mahdollista.
Olen katsellut työhuoneen ikkunan edessä kohoavaa lumikasaa. Mount Everest ehkä. Tai ei, ei se aivan niin iso vielä ole, mutta Mont Blanc kuitenkin. Jossain tuolla lumen sisällä, puristuksissa, on aika paljon kaikkea: rodoja, marjakuusia, jopa itseni kokoinen koristekirsikkapuu. Saa nähdä mitä niistä on olemassa vielä kun tuo lumi joskus sulaa. Jos se sulaa. Tuntuu mahdottomalta, että tuo kaikki lumi sulaisi ennen kesää, joten olen keskittynyt hiihtämiseen, enkä siihen, millaista on tuon valtavan lumikasan alla ja sisällä ja kuka siellä selviää hengissä. Viime vuonna selvisi yllättävän moni ja tänä vuonna lumivuoreen oli varauduttu erilaisin suojavarustein rodojen ympärillä. Nähtäväksi jää. Jollei tuo lumi jää tuohon ikuisiksi ajoiksi.
Hymyilyttää se, kuinka hankala on olla tekstien kanssa alussa, jos on ollut pitkään tekstien kanssa loppusuoralla. Se on niin erilaista. Pää pitää kääntää eri asentoon, siihen sallivaan ja välillä absurdiinkin. Etenkin siihen asentoon, joka ei vaadi eikä velvoita. Pitää muistaa, että kaiken voi muuttaa (ja todennäköisesti niin tuleekin käymään) ja kirjoittaa silti, ihan vain koska – .
Jotta en pääse liian syvälle omiin tunnelmiini, minulla on tiistaina 15. päivä tiedossa esiintyminen – juttelen Hyvästä yöstä Lappeenrannan kirjaston FB-livessä ja se on ihan mahtavaa. Oikeasti. Tykkään siitä, että pääsen puhumaan Hyvästä yöstä, ehkä saan kuulijoilta jonkun kysymyksenkin. Jos jotain on kirjoittanut hiki hatussa viisi vuotta, niin tietenkin siitä puhuu mielellään, joten tervetuloa kuuntelemaan! Tiistana 15.2. klo 18, Lappeenrannan kirjaston Facebook Live!
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Oi kiitos Satu <3 , kiva kuulla, että luet! Olen ollut alkuvuodesta ihan saamaton blogin suhteen, mutta toiveissa on, että kirjoitustahti piristyisi taas - on ollut ihan ikävä bloggaamista.
Ja kyllä, yhdyn tuohon, että tuskat ovat eri lajia kirjoittamisen eri vaiheissa! Olisi ehkä hyvä, että olisi useampi teksti kesken, eri vaiheissa, niin voisi aina siirtyä siihen tekstiin, joka tuntuu sillä hetkellä sopivimmalta 😀 , mutta olen vähän huono pitämään montaa tekstiä työn olla samaan aikaan, ainakaan ns. vakavissani. Onneksi päivät ovat erilaisia - eilisen tuska tekstin äärellä saattaa olla tänään ihan kivaa hommaa :). Parempia tuskia sinne 😉 !
Comments are closed.
Satu
Ihanaa, kun päivitit blogiasi, odotan uusia postauksia aina innolla. 🙂
Samaistuin tälläkin kerralla, varsinkin: ”Olen myös tuntenut pientä epätoivoa ja muistuttanut itseäni, että tässä vaiheessa ei vielä kannata olla epätoivoinen, kun kaikki, ihan kaikki on mahdollista.”
Tuntuu, että itse vähän jumitan siinä epätoivossa tällä hetkellä. Tai kirjoitan kyllä, mutta epämääräinen tyytymättömyys jäytää. Olisipa jo raakiletekstikokonaisuus, jota editoida, se tuska olisi miellyttävämpää lajia. 😀