Kirjailijuudesta
Pitkästä aikaa bloggaamassa! Lueskelin kännykästä kirjailija Katri Sisko Kauppisen blogista pohdintaa kirjailijaidentiteetistä ja vaikka kommentoin Katrin bloggaukseen, asia jäi mietityttämään enemmänkin. Kesä kulkee etennpäin, kohta on jo elokuu, ja vaikka elokuu on vielä kesäkuukausi, niin silti – mustikat kypsyvät, ihmiset postaavat someen kilokaupalla kuvia kantarellisaaliistaan ja koulujen alkuun ei ole niin kovin kauaa enää. Loman alussa kirjoitin joka päivä jotakin, nyt olen ollut reilun viikon koskemattakaan kynään, koska ihminen tarvitsee myös totaalilomaa, jos tekee käytännössä kahta työtä, kirjoittamista ja sitä päivätyötä siis. Vaikka kirjoittaminen on ihanaa, ei sitä silti voi tehdä taukoamatta ja ilman lomaa siitäkin.
Toukokuussa olin Kirjailijaliiton 125-vuotisjuhlissa ja sinne meneminen jännitti, koska olen uusi jäsen liitossa ja koska tajusin, että liiton juhlissa on kasapäin oikeita kirjailijoita. Siis niitä oikeita kirjailijoita. Ihan kuin en itse olisi sellainen. Vai olenko? Voisinko olla ja milloin? Kenen silmissä? Näitä kysymyksiä olen pohtinut tasaisin väliajoin sen jälkeen, kun Kolme syytä elää ilmestyi elokuussa 2016. Kirjailijaliiton juhlien jälkeen istuin aamiaisella kirjailijakollegan kanssa. Juttelimme kaikesta mahdollisesta, mutta hyvin paljon kirjailijaidentiteetistä. Teimme myös sopimuksen: en enää sitkuttele (sitten kun olen julkaissut enemmän kirjoja, olen oikea kirjailija, tms) enkä puhu niistä oikeista kirjailijoista. Sanon ja ajattelen itsestäni sanalla kirjailija, ihan suoraan ja reilusti. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toteuttaa kirjailijuutta ja olla kirjailija, joten yhtä hyvin voin suoristaa selkäni ja olla kirjailija omalla tavallani – olemalla minä, kaikkine eri rooleineni: ystävä, sisar, puoliso, asiantuntija, kuntosalikävijä, työkaveri, naapuri, sunnuntaihiihtäjä, lukija, kirjailija… mitä näitä nyt kaikkia onkaan.
Sen jälkeen, kun päätin, että kiemurtelu kirjailija-sanan edessä loppuu, olen pysynyt ruodussa ihan hyvin. Tavallaan se on ollut vapauttavaakin – saan olla kirjailija ihan miten haluan. Voin pitää lomaa kirjoittamisestakin, koska ei, minun ei tarvitse tehdä kahta työtä ilman, että lomailen välillä molemmista ihan hyvällä omallatunnolla. Voin miettiä, mitä kirjailijuus minulle on ja miten minä haluan sitä toteuttaa. Voin miettiä kirjailijuuteen liittyviä tavoitteita, haaveita ja unelmia – niitäkin on, sillä se, että sanon olevani kirjailija, ei tarkoita, että olisin valmis. Se tarkoittaa vain sitä, että sanon ”kirjailija” enkä ”no olen minä kaksi kirjaa julkaissut, mutta en minä mikään oikea kirjailija ole”. On tavallaan helpottavaa korvata 13 sanaa yhdellä sanalla. On helpompaa ajatella olevansa jotakin sen sijaan, että ajattelee olevansa melkein jotakin, sillä tavalla tavallaan, mutta ei ihan oikeasti.
Olen koko ikäni lukenut kirjailijoista, lukenut kirjoittamisoppaita ja imenyt suunnasta jos toisesta vaikutteita ja ajatusmalleja siitä, millainen on kirjailija tai kirjoittaja ylipäätään, kirjoittava ihminen. Vaikka olen löytänyt paljon vahvistavia ja rohkaisevia ajatuksia, olen törmännyt myös hyväätarkoittaviin, mutta huonoa tekeviin lauseisiin.
”Jos olet kirjoittaja, et koskaan saa sanoa, että sinulla ei ole mitään tekemistä, koska aina voit kirjoittaa.”
”Kirjailija elää ja hengittää tekstiään joka ikinen sekunti kunnes kirja on valmis.”
Vielä mitä. Joku ehkä, mutta en minä. Siksi lomailen myös kirjoittamisesta, ja sitten kun loma on loppu, käyn tyytyväisenä taas työhön – niihin molempiin, joista toinen on se kirjailijan työ. Ja välillä minusta tuntuu, etten ole mikään kirjailija, tavallinen pöytälaatikkoraapustelija vain, ja ettei kirjoituksiani julkaista enää ikinä – ja se on ihan ok, sillä siltä tuntuu välillä, vaikka sanoisikin olevansa kirjailija, näin minä olen sen päätellyt. Ja vaikkei muista kirjailijoista tuntuisikaan koskaan sellaiselta (tiedän, että tuntuu), niin mitä sitten – olen päättänyt, että saan olla sellainen kuin olen – ja toivon olevani monenlainen ja muuttuva.
ps. olen lukenut kesällä hyviä kirjoja, viimeisimpänä Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade – ihan loistava kirja, suosittelen!
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
…ja kaikilla on myös monia rooleja, jotka välillä kamppailevat keskenään! Kiitos itsellesi kun kirjoitit aiheesta omaan blogiisi ja sait minutkin innostumaan :)!
Comments are closed.
Katri
Loistava teksti ja niin paljon tuttuja ajatuksia! Todellakin on sellainen olo, että kaikki vapaa-aika tulisi käyttää kirjoittamiseen eikä ikinä saisi pitää lomaa. Siis mitä ihmettä, eikö ihminen jolla on kaksi työtä nimenomaan juuri tarvitse lomaa?
Tosi ihanaa, että innostuit kirjoittamaan tästä aiheesta. Meitä kahta työtä tekeviä kirjailijoita on paljon, joten on tosi tärkeää, että näitä pohdintoja jaetaan!