Pois tyhjyydestä
Olen ollut eilen ja tänään Helsingin kirjamessuilla hengailemassa ja se on saanut ajattelemaan kaikenlaista: näkyvyyden jakautumista eri kirjojen kesken, sitä miten paljon mielenkiintoisia kirjoja on ja miten vähän aikaa niiden lukemiselle, sitä miten kirjat tuovat ihmisiä yhteen. Tänään kävelin messuilla kirjasome-miitin ohi ja melkein liikutuin: niin paljon ihmisiä, niin paljon heitä, jotka selvästi tapasivat ensimmäistä kertaa livenä ja halasivat toisiaan ja olivat yhtä hymyä. Kirjat saavat kaikenlaista aikaan.
Kävin messuilla myös Sanaston ständillä kysymässä, paljonko olen saamassa lainauskorvauksia joulukuussa. Joulukuussa tilitettävät lainauskorvaukset koskevat vuotta 2021 eli niissä ovat mukana Kolmen syyn koko vuoden -21 lainat ja Hyvän yön lainat – Hyvä yö julkaistiin elokussa 2021, eli lainauskorvauksissa ovat mukana Hyvän yön ekat noin neljä kuukautta kirjastoissa. Laskeskelin heti ensimmäiseksi, että montako lainaa on ollut ja melkein mykistyin: olen pelännyt, että Hyvä yö ei löydä lukijoitaan, mutta kaikesta päätellen se on löytänyt lukijoita, sillä jos en nyt ihan väärin laskenut, niin kirjani on lainattu vuonna 2021 kuitenkin yli 2500 kertaa. Bestsellerkirjailijalle tuo ei ole luku eikä mikään, mutta minulle se on. Olen ihan tosi iloinen ja helpottunut ja ilahtunut ja tuntuu siltä, etten kirjoita tyhjiöön. Se on hyvä tunne ja sitä ajatellessani suoristan vaistomaisesti selän. Tänään vielä tapasin messuilla yhden vanhan tutun, jota en ole nähnyt kai 18:aan vuoteen. Juttelimme lyhyesti, vaihdoimme 18 vuoden kuulumiset parissa minuutissa ja tuttava kiitti kirjoista ja sanoi, että oli lukenut molemmat ja piti niistä hurjasti. Tuntuipa hyvältä kuulla palautetta – ja totesin itsekseni, että nämä kirjamessut tekivät minulle hyvää.
On tehnyt hyvää ajatella kirjoja, nähdä kirjoja, puhua kirjoista – kirjoittaa parina aamuna pari sivua itsekin. Kirjoittaminen on ollut taas vähän statistin osassa arjessani, sillä on ollut yhtä sun toista kiirettä, stressiä, huolehdittavia asioita, juoksemista sinne tänne. Nyt kuitenkin haluan taas kirjoittaa. Enkä pelkästään halua, vaan tarvitsen sitä. Aina kun tauon jälkeen tartun kynään, ymmärrän, miten tärkeää olisi kirjoittaa oikeasti koko ajan. Ja että kirjoittaminen on yhä edelleen minulle kotiinpaluuta, ankkuroitumista, maadottumista, juurtumista ja lentämistä yhtä aikaa.
