Haluja
Kirjamessut herättivät uinuvan bloggaajan minussa. Messuilun lisäksi olen tänä viikonloppuna ehtinyt kirjoittaa – aamuisin, kun sanat ovat yön jäljiltä yhä omiani enkä ole lukenut tai kuullut muiden sanoja vielä.
Haluaisin lukea, haluaisin kirjoittaa. Haluaisin kirjoittaa moneen suuntaan ja monenlaista. Haluaisin kirjoittaa asiallista ja asiatonta. Haluaisin kirjoittaa niin kuin sahataan moottorisahalla: keskittyneesti, tosissaan, huolellisesti.
Tänä aamuna kirjoitin hyväätekeviä sivuja. Koko ajan tuntuu, että tarvitsen uudelle käsikirjoitukselle tilaa – paljon tilaa. En tiedä ihan tarkkaan, onko tarvittava tila henkistä, fyysistä vai ajallista, mutta tunnen, että tarvitsen. Ja silti, ahtaassa rakosessakin sanat tulivat, aamun ja päivän puristuksessa, lämpiminä ja kirkkaina ja maisemia avaavina.
Minulla on tavoitteita kirjoittamisen suhteen ja tänä viikonloppuna olen ajatellut niitäkin. Olen miettinyt, voinko tehdä niille jotakin ja miten. Totta kai voin, ainakin osaan niistä voin vaikuttaa. Ja siihen yhteen voin vaikuttaa aina: kirjoittamiseen. Välillä elämä tulee eteen ja arki heittelee märkiä rättejä ja ties mitä rättejä tielle, mutta silti. Aina voin palata, aina voin ottaa kynän käteen ja kysyä itseltäni, mitä haluan kirjoittaa, mitä kirjoitan. Ja siinä kohtaa kun sanat avaavat oven, josta pääsen katsomaan sisään uuteen maisemaan, siinä kohtaa olen unohtanut tavoitteet ja vaatimukset ja arjen ja kaiken. Siinä kohtaa olen jotain muuta.
***
Viime yönä siirrettiin kelloja. Tuntuu kuin kello olisi jo enemmän ja niinhän se tavallaan onkin. Istutin eilen ja tänään kukkasipuleita, olin kevääntekijä.