Marraskuu
Tänään 2381 sanaa uudelleenkirjoitettua tekstiä vihosta tiedostoon. Ajatuksia, niitä en laskenut. Toimintasuunnitelman osasia, monta. Olen edelleen siinä vaiheessa, että sekä kirjoitan uutta käsin vihkoon että siirrän sitä aina välillä uudelleenkirjoittaen tiedostoon. Minulla on enemmän massaa tiedostossa kuin vielä alkusyksystä uskalsin ajatella, ja alan lähestyä sitä hetkeä kun haluan alkaa ajatustyön – mitä, missä ja miten – sillä tällä kertaa tarvitsen hiukan erilaisen työskentelytavan kuin aiempien kirjojen kohdalla. Paljon on samaa, mutta on myös erilaista ja tulee olemaan erilaista. Tämä työ on eri tavalla tilkkutäkki kuin aiemmat.
Tänään olen kirjoittamisen lisäksi tehnyt uunissa pataa, pessyt pyykkiä ja käynyt reippaalla kävelyllä ihanassa kosteassa ilmassa metsäisessä ympäristössä. Olen ollut tarmokas ja väsynyt. Olen sytyttänyt kynttilät ja ulkovalot ja tunnustellut hämärää – se tuntuu hyvältä silmissä ja sielussa.
Ajattelen kirjoittamista ja uneksin siitä ajasta kun saan ajatella sitä joka päivä vapaasti ja olla niin kuin virtaava vesi ilman pysähtyneitä patoaltaita. On monta asiaa, joita pitäisi ajatella, etsiä vastauksia, miettiä ikkunoita. Kyllä ne paikkansa löytävät, kunhan niitä saa ajatella.