Tilinpäätös 2022
Perinteisen tilinpäätöksen aika. Maailma on ollut taas myllerryksessä, eikä se ole ollut vaikuttamatta omaan elämääni – niin kuin meidän kaikkien elämään. Mitä kirjoituselämässäni sitten on tapahtunut? Katsotaanpa.
Viisi täyteenkirjoitettua kirjoitusvihkoa. Koska jouduin vuoden 2022 aikana luopumaan tietystä, 15 vuotta käyttämästäni vihkosarjasta, en pysty enää laskemaan sivumääriä samalla tarkkuudella kuin ennen. Satoja niitä sivuja on, mutta en tiedä montako sataa. Osa vihoista on lisäksi A5-kokoa ja osa B5-kokoa. Vieläkin vähän kiemurtelen tuon A5-koon kanssa ja etsin kaupoista toiveikkaana kierreselkäisiä, viivattomia B5-vihkoja. Ehkä vielä joskus törmään sellaiseen ihmeeseen, siihen asti mennään sekalaisella seurakunnalla A5-kokoisia vihkoja.
62 sivua käsikirjoitusta. Olisin toivonut vähän enemmän, mutta loppuvuosi on ollut täynnä yhtä sun toista, jolle kirjoittamisen on ollut pakko antaa tilaa ja joka on käyttänyt ison osan siviilielämän jaksamisesta. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, toivottavasti heti viikonloppuna.
Yksi (!) puolitekoinen novelli. Puolitekoinen, koska, no, aika ja saamattomuus, mutta en ole mitenkään menettänyt toivoani sen kanssa vielä. Keväällä kirjoitan sen valmiiksi.
Kaksi esiintymistä Hyvän yön tiimoilta alkuvuodesta. Ne olivat molemmat kirjastokeikkoja, toinen verkossa ja toinen livenä, ja kauhean kivoja.
Seitsemän apurahahakemusta.
Yksi saatu apuraha! Ensi keväänä jään hetkeksi pois päivätöistä ja keskityn kirjoittamiseen. Olen ihan todella onnellinen, että saan pelkästään kirjoittaa – niin hienoa!
Yksi pureksittu pettymys. Toivoin vielä tämän vuoden alussa, että Hyvä yö löytäisi pinnan yläpuolelle. En todennäköisesti tule koskaan kirjoittamaan niin ajankohtaista teosta kuin Hyvä yö ja tunnen, että sillä todella olisi ollut annettavaa keskusteluun vanhuudesta, unettomuudesta ja myötätunnosta. Jouduin kuitenkin toteamaan, että Hyvä yö ei löytänyt enempää kuin pienen yleisön. Kirjastoista sitä lainataan käsittääkseni kohtuullisesti, mutta olen vieläkin vähän surullinen siitä, ettei se saanut oikein näkyvyyttä. Toki sen teemat ja aiheet kestävät aikaa, eikä kirja happane samalla tavalla kuin jääkaappiin unohtunut maito, joten tahdon uskoa, että Hyvä yö voi vielä löytää monia lukijoita.
Monta luettua kirjaa. En ole pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista, ja kun nyt yritän muistella tämän vuoden kohokohtia, on vaikea muistaa, mitkä kaikki mieleenpainuneet kirjat olen lukenut tänä vuonna ja mitkä jo viime vuoden puolella. Alkuvuodesta luin paljon lanua ja helppoja kirjoja ja kesälomalla oli ihana huomata, että kun aikaa ja jaksamista kertyi lisää, halusin taas lukea ns. vakavampaa aikuisten kirjallisuutta, jota olin vältellyt alkuvuoden. Mieleen jääneitä luettuja kirjoja tältä vuodelta ovat ainakin Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade, Maria Turtschaninoffin Suomaa, Tiina Laitila Kälvemarkin Karkulahti, Anita Brooknerin Rantahotelli ja Riitta Jalosen Omat kuvat.
23 blogikirjoitusta. Tämä on se 23. eli jos vielä innostun vuoden lopussa, niin sitten niitä on 24. Ja viimeistään ensi vuoden alussa haluan kirjoittaa bloggauksen siitä, mitä toivon ja odotan ja pyydän ensi vuodelta. Siihen asti hyvää loppuvuotta ja kaunista uutta vuotta!
Related Posts
Comments on this post
3 Comments-
[…] kuin männäpäiväisessä vuoden 2022 tilinpäätöksessä kerroin, olen saanut apurahan. Sen turvin aloitan aprillipäivänä neljän kuukauden […]
Comments are closed.
Eeva K.
Onnea apurahasta! Toivottavasti on antoisa kirjoitusvapaa. Milloin olet jämässä kirjoitusvapaalle?