Muistiinpanoja
Huomaan muistiinpanoistani, että muinakin vuosina mustarastas on laulanut näin aikaisin, ja silti tuntui kävelylenkillä ollessa, että ei koskaan näin varhain, kun on vielä melkein talvi. Tänään on sellainen päivä, että tuntuu, että olen saanut paljon, vaikkei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Ihan vain arkea. Sain kuitenkin jotain: rönsyliljan rönsyjä pistokkaiksi, ja tulossa on vielä lisääkin, eri värisiä. Nyt vain odotan, että vesilasiin alkaa ilmestyä juuria. Pistokkaat ovat kiva ja hiukkasen mystinen asia. Minulla on pistokas, tai oikeasti jo jonkunkokoinen posliinikukka, jonka alku on posliinikukassa, joka oli lapsuudenkodissani. Se taas oli alun perin pistokas posliinikukasta, joka oli isäni lapsuudenkodissa. On ihmeellistä ajatella, että pistokkaiden kautta kasvi on sama, vaikka se onkin eri.
Viimeisen viikon aikana olen palannut kynän ja paperin pariin. Jonain päivänä tekstiä norui neljännessivun, toisena paljon enemmän. Pääasia, että olen päässyt taas kirjoittamaan vähän, ja ajattelemaan käsikirjoitusta tai kirjoittamista ylipäätään. Ensi kuun alusta saan kirjoittaa silloin, kun energiatasot ovat parhaimmillaan, eikä vain silloin, kun energiaa sattuu olemaan työpäivän jälkeen jäljellä, ja se, että voin jäädä ihan kohta apurahavapaalle, tuntuu tosi etuoikeutetulta. Olen ollut kirjoitusvapaalla ennenkin, mutta en näin pitkällä. Sitäpaitsi: tämä on eri teksti – eri käsikirjoitus, eri minä. Se tekee kirjoitusvapaasta erilaista tällä kertaa.
Olen yrittänyt olla odottamatta vapaata, mutta totta kai odotan. Olen kuitenkin myös yrittänyt olla läsnä tässä kohtaa, en vain odotuksessa. Tänään ihailin aurinkoista aamua, kävelylenkillä mustarastaan laulua. Eilen illalla oli sakea sumu ja vesisade. Maljakossa on inkaliljoja, pihalta sulaa lumi ja jossain vaiheessa kukkapenkissä ja kässärissä alkaa näkyä elämää.