Etappeja
Tänään olen ihan poikki (heh, katsopa edellisen postauksen väsymispohdintojani :D). Eilen printtasin kässärin ensimmäistä kertaa ja paperiltahan tietenkin näkee kaikkea sellaista, mitä ei ruudulta näe, joten tänään olen tehnyt sitten välillä hommia printin kanssa ja välillä koneella tiedoston kanssa. Ja kyllä, nyt väsyttää. Lopetin hommat varttia vaille kolme tehtyäni yllättävän tiukan päivän yllättävän vähillä tauoilla. Nyt vedän hiukan happea ja sitten lähden salille liikuttamaan kroppaa ja toivon, että silloin päässä ei liiku juuri mitään.
Tulppaanit kukkivat ja kiitän sitä, että sää viileni: kukat kestävät niin paljon pidempään tällaisella +11 astetta -kelillä kuin kymmenen astetta lämpimämmässä säässä. Olen ollut ihan tulppaanihuumassa ja kirjannut jo itselleni muistiin syksyksi, että millaisia värejä ja lajikkeita haluaisin lisää. Katsotaan, muistanko syksyllä katsoa muistiinpanojani.
Olen vähän hämmentynyt siitä, että olen kässärin kanssa tässä kohdassa menossa. Siis että se on tulostettu ensimmäisen kerran ja että tänään vaihdoin sen kunniaksi kässärin versionumeroa, sillä aloitin kuitenkin läpikäymisen alusta ja nyt minulla on tulosteen ansiosta ihan erilainen näkymä kässäriin. Mutta että silti: tässä kohdassa. En sano tahallani, että ”näin pitkällä”, vaan nimen omaan ”tässä kohdassa”, sillä ikinähän ei tiedä, miten pitkä prosessi tästä käsikirjoituksesta tulee, joten voi olla, että olen vielä alummassa kuin kuvittelen, mutta silti tämä on virstanpylväs: tajuta saaneensa aikaan, ja että sekalaisen silppukokoelman sijasta minulla on jotain, mikä on selvästi käsikirjoitus alkuineen ja loppuineen. Jotain, mitä muokata paremmaksi. Yritän kellua nyt tässä tunteessa, sillä vaikka päivän rupeama väsyttää ja paperilta näkee myös sen, että hommaa on vielä vaikka ja kuinka, niin silti, olen edennyt. Pientenkin etappien saavuttamisen huomioiminen on tärkeää.
Ja mitä aion tehdä loppupäivän? No se salikäynti. Ruokaa. Toivottavasti jotain aivotonta. Tulppaanien ihailua pihalla (alla muutama kuva). Aikaisin nukkumaan, ehkä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Related Posts
Comments on this post
4 Comments-
Onnea kirjoitusviikoista, Än! On tosiaan jokseenkin ihme, miten paljon lyhyessä ajassa voi saada aikaan, jos voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Tsemppiä kirjoittamiseen!
Minusta tulppaanit ovat yllättävän helppoja ja kiitollisia – ja ilahduttavat keväällä ihan tosi paljon! Joten kannustan tulppaaneihin :D!
-
Mietin eilen paljon edellistä postaustasi, sillä tälläkin puolta ruutua oli yksi väsynyt kirjoittaja. Vasta, kun puoliso sanoi, että minullakin on oikeus olla väysnyt pystyin hyväksymään, että ehkä se tosiaan on niin.
Onnea printatusta kässäristä!
Hämmästelen yhä sitä, kuinka paljon saa aikaiseksi, kun suurin osa energiasta ei mene päivätöihin.
-
Kyllä, kirjoittajallakin on oikeus olla väsynyt – ja joku outo ajatusmalli siinä on, että nauttimastaan asiasta ei muka saisi väsyä, etenkin kun tuntuu, että palautuminen on kirjoittamisen kannalta tosi tärkeää. Ollaan luvan kanssa siis väsyneitä, jos väsyttää :D. Ja tuo on ihan totta, että teksti etenee niin kovin eri tavalla, kun sille voi antaa sen parhaan energiansa, eikä energiakupin pohjalta ja reunoilta kokoonkaavittuja jämiä.
Comments are closed.
Än
Vitsit miten hienoa että kässäri on noin pitkällä. Tulevan työn määrää ei tosiaan voi tietää, mutta hienoa silti.
Se on kumma miten paljon yhdessäkin viikossa saa aikaan. Minulla on tänä keväänä ollut paitsi vain lievä kevätväsymys myös pariin otteeseen viikon kirjoitusaika ja molemmilla sain paljon aikaan. Se on kiva tunne.
Ja nyt on taas edessä muutama päivä 🙂
Omista tulppanivirityksistäni en puhu mitään, ihailen mielummin muiden saavutuksia 😀