Täysiä päiviä, täysiä sivuja
Ennen apurahavapaan alkua ajattelin, että ihanaa, sitten kun olen vapaalla, on aikaa blogata, ja on jotain mistä blogata, koska kirjoitan. En kuitenkaan ole ollut ahkera bloggaaja. Aikaa olisi ollutkin, mutta kaiken kirjoitusenergiani olen käyttänyt käsikirjoitukseen. Hyvä niin, mutta olisi silti ollut kiva blogata useammin. Onneksi olen kirjoittanut kerran viikossa muistiin, mitä olen tehnyt ja miltä on tuntunut, että on edes jotain merkintöjä ajatuksista vapaan ajalta, kun kerran en ole onnistunut bloggaamaan tämän useammin.
Tänään on juhannuksen jälkeinen maanantai ja palasin juhannuksen jäljiltä takaisin tekstin pariin. Eilen kun tulin juhannuksen vietosta takaisin kotiin, tunsin taas selvästi sen, kuinka hyvältä tuntuu olla hetken aikaa vapaa kirjailija: kun juhannus oli ohi, ei tarvinnut miettiä aikaista heräämistä töihin, vaan sen muistaminen, että saan kirjoittaa edelleen, oli ihanaa. Nautin tosi paljon siitä, että päivissä on se rytmi, joka minusta tuntuu hyvältä, ja saan muokata viikon sellaiseksi kuin haluan. Yleensä se muokkaaminen on kovin vähäistä, koska olen melko kurinalainen kirjoittaessani (herään ajoissa ja olen hommissa ennen yhdeksää), mutta se, että pystyn rytmittämään työntekoa sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä – onhan se luksusta.
Tällä hetkellä käsikirjoitus kaipaa yhtä uutta kohtausta ja vaikka tiedän, mikä asia kohtauksessa tulee olla, en tiedä, mitä muuta siinä tapahtuu ja kuinka painavasti se pääasia tulee esittää. Tänä aamuna olen käynyt käsikirjoituksen rakennetta läpi, tarkistanut, että kyseinen asia kulkee sujuvasti mukana tekstissä ja huomannut, että vielä tarvitaan yksi kohtaus, jossa ko. asia on mukana. On mahdollista, että kirjoitan uuden kohtauksen tai sitten ymmärrän, että sen voi kirjoittaa sisään johonkin olemassaolevaan kohtaukseen, en tiedä vielä. Sen tiedän, että tämä apurahavapaa mahdollistaa sen, että pää (siis alitajunta) kirjoittaa silloinkin kun en istu näppiksen tai kirjoitusvihon äärellä, ja että ajatukset tekevät töitä, ja että voin välillä käydä ruokakaupassa tai siivoamassa kuihtuneet kukat pelargoneista, ja sitten voin kysyä uudelleen, josko vastaus tai pieniä osia siitä tulisi jo luokseni.
Tälle viikolle on tavoitekin: lähettää käsikirjoitus esilukijalle. Se jännittää jo etukäteen, ja tämään huomattu puuttuva palanen täytyy saada paikoilleen ennen loppuviikkoa, tavalla tai toisella. Ainahan voi sitten jälkikäteen muokata tekstiä, mutta yksi ehkä tärkeimmistä kirjoittamiseen liittyvistä muistutuksista on sitaatti Jodi Picoultilta: ”You can’t edit a blank page.”
