Tänään
Kun kirjoitan, kun lisään pätkän tekstiä käsikirjoitukseen, deletoin jotain, muutan joitakin sanoja ja saan kyseisen kohdan mieleisekseni, minusta tuntuu vahvasti, että olen valmiin äärellä, että teksti on valmista, että kokonaisuus on tässä ja valmis. Se on hyvä ja täysi tunne, täynnä pyöreyttä ja tyydytystä.
Kun olen saanut muokkaamani kohdan kuntoon ja tunnen, että käsikirjoitus on valmis, siirryn seuraavaan korjattavaan kohtaan.
Tällaista kirjoittaminen on nyt: valmiin äärellä olemista, ja sitten heti seuraavaksi huonojen valintojen deletoimista ja uudelleenkirjoittamista. Tunteet vaihtelevat lause lauseelta: valmis – kesken – korjattu – valmis – kesken, eikä se haittaa mitään, se tuntuu hyvältä, ja kohdat, joissa on enemmän korjattavaa, tuntuvat vain kivoilta tutkimusmatkoilta: mitä tähän tarvitaan lisää, millaiseksi tämä kohtaus muodostuu, mikä on se asia, jota haluan tässä kohtaa korostaa? ja sitten menen, pää edeltä ja tyytyväisenä, onnellisena, katsomaan tekstiä ja sitä, mitä se voisi olla.
Juuri tänään tämä on ihana vaihe tekstin työstämisessä. Juuri tänään nautin kovasti siitä, että saan näitä valmiuden ja varmuuden tunteita, sillä tänään käsikirjoitus tuntuu hyvältä ja tuntuu, että olen tehtäväni tasalla ja sen ääneen sanominen tuntuu uhkapeliltä, ettei saisi sanoa, että tuntuu hyvältä, ettei se hyvä tunne mene pois (ylpeys käy lankeemuksen edellä, itku pitkästä ilosta ja niin edelleen), mutta haluan kirjoittaa tähän muistiin, että tätäkin tämä on, jotta muistan nämä tunteet ja niiden mahdollisuuden sitten kun kaikki tai mikään ei tunnu valmiilta eikä kevyeltä. Että tällaistakin tämä on, eikä tämä ole katteetonta optimismia, vaan ihana vaihe, ja sellaisenaan totta.
