Uudet silmät
Luen käsikirjoitusta kahden kuukauden tauon jälkeen. Vielä viikko sitten kun ajattelin käsikirjoitusta, jouduin ovettomaan ja ikkunattomaan huoneeseen. Sitten, lopulta, ajatus loksahti kohdalleen ja olen yhä siellä samassa huoneessa, mutta seinät eivät ole pelkkiä seiniä, vaan niissä on myös ikkunoita ja ovia. Se on ihanaa. Nyt vasta tajuan myös, kuinka paljon minua vaivasi ja ahdisti, etten nähnyt käsikirjoitukselle mitään suuntaa. Olen ollut huonotuulinen, koska olen ollut umpikujassa. Enää en ole, enkä ole enää huonotuulinenkaan. En ole astunut vielä huoneeseen ilmestyneistä ovista, mutta olen hiukan raottanut niitä ja vilkaissut oven toiselle puolelle, ja siitä tulee toiveikas olo. Että mahdollisuuksia on, suuntia on. Nyt luen käsikirjoitusta läpi, ja vielä pdf-versiota, etten voi alkaa viilata tekstiä kesken kaiken, sillä haluan tosiaan vain lukea sen läpi. Lukemisen ohessa olen tehnyt muistiinpanoja kukkakantiseen vihkoon. Listan asioista, jotka pitää korjata sitten kun alan taas varsinaisesti kirjoittaa. Listalla on myös asioita, joita täytyy harkita – maisemia, joita olen nähnyt raottamistani ovista, ja pitää miettiä, mikä ovista on sellainen, jonka haluan avata ja josta haluan astua sisään.
Tänään jaksoin lukea käsikirjoitusta tunnin. Yritän olla ajattelematta, että kevään ja kesän aikana tein kirjoitustöitä jopa viisi tuntia päivässä, kun olin apurahavapaalla. Yritän keskittyä ajattelemaan sitä, että tunti on parempi kuin puoli tuntia ja puoli tuntiakin on parempi kuin ei minuuttiakaan. Yritän keskittyä ajattelemaan sitä, että käsikirjoitus etenee, vaikka se ei etenisi yhtä vauhdikkaasti kuin vapaalla ollessa.
Tänään, kun linnoittauduin työhuoneeseeni, laitoin molempiin lukulamppuihin valot ja sytytin kynttilän. Kello on nyt vähän yli kahdeksan ja ulkona on pimeää. Ulkolämpötilasta sitä ei huomaa, mutta on syksy. En uskalla määrätä itselleni deadlineja käsikirjoituksen suhteen, sillä on vaikea nähdä tässä kohtaa, kauanko työ tulee viemään, sillä minulla on kuitenkin myös päivätyö ja kirjoittaminen saa sen verran aikaa kuin mitä pystyn sille järjestämään, eikä se ole kahdeksaa tuntia päivässä.
Ensimmäistä kertaa ikinä tässä kirjoitusvaiheessa minua tökkii myös tätä seuraava käsikirjoitus. Tiesin kyllä Hyvää yötä kirjoittaessani, että tämä nyt työn alla oleva kolmas käsikirjoitus olisi seuraava. Olin myös kirjoittanut muutaman pätkän tästä aiheesta kirjoitusvihkooni. Se siis ei ole outoa, että minulla on joku ajatus seuraavasta. Käsikirjoitus numero nelonen ei kuitenkaan ole odottanut kiltisti vuoroaan, vaan yrittää tunkea samoille apajille kuin työn alla oleva käsikirjoitus numero kolmonen. Nelonen saa minut ajattelemaan entistä enemmän, että olisipa aikaa, olisipa enemmän aikaa, jos kerran tarjolla on enemmänkin tarinoita. No, neloselle tekee varmasti hyvää kypsytellä vielä hiukan, ja kolmonen on ansainnut kyllä kaiken ajan juuri nyt. Jospa saisin jatkettua huomenna tai viikonloppuna taas uusilla silmillä.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
Joo, tietyissä vaiheissa tauot ja syrjähypyt tekevät hyvinkin hyvää! Etenkin nyt tuo pitkä tauko tuntuu tehneen oikein hyvää omalle päälle.
Comments are closed.
Eeva K.
Kahden kuukauden tauko on hyvä saavutus, kun välillä viikkokin tuntuu pitkältä.
Seuraavan käsikirjoituksen tökkiminen on sekä ihanaa että ärsyttävää. Täälläkinpuolen ruutua harrastetaan jo pientä flirttiä seuraavan kässärin kanssa. Kyse ei ole vielä mistään vakavasta, vaan pikemminkin miettimistä ja pohdintaa ja kaikenlaista haaveilua. Tämä ei ole parisuhdeneuvo, mutta joskus pieni syrjähyppy tekee ihmiselle ihan hyvää.