Kirjoituspäivä
Vihdoin olen päässyt käsikirjoitukseen taas kiinni. Olen kirjoittanut, olen ajatellut, olen hyväksynyt yhden muutoksen, joka minun pitää tehdä, ja löytänyt kässäriin liittyen toisen kysymyksen, josta en tiedä, että mitä sille pitäisi tehdä. Mutta: olen kirjoittanut. Etenen. Kässäri etenee. Olen yrittänyt muistaa sen alkuidean, joka minulla oli tästä käsikirjoituksesta ja sen tyylistä, ja pysytellä uskollisena sille. Olen ajatellut sitä, että tiettyjen muutosten motivointi täytyy olla kohdallaan, ettei tule falskia lopputulosta, ja olen löytäynyt oikeita sanoja niihin motivointeihin.
Aamupäivällä taivas oli sininen ja aurinko paistoi, nyt on harmaata, tai ennemminkin valkoista. Maa on valkoinen ja taivas on valkoinen ja siinä välissä taloja ja puita. Vähän sellainen mitäänsanomattoman värinen päivä, mutta ei se haittaa, ei ollenkaan, koska olen kirjoittanut, ja mikä tärkeintä, ajatellut. Tämän käsikirjoituksen kanssa olen yrittänyt ajatella asioita etukäteen, enkä pelkästään kirjoittaa niin, että elän sanojen suhteen kädestä suuhun. Olen yrittänyt ajatella ja se on ollut hyvä. Olen myös ajatellut taas sitä, miten mukava käsikirjoitus tämä on, miten mielelläni vietän aikaa noiden ihmisten kanssa. Käsikirjoituksessa on vaikeutensa, mutta sen kanssa on aina kivaa ja se on ihana asia. Toivon, että se hauskuus ja kivuus välittyy tekstiinkin, että sitten joskus, kun tuo käsikirjoitus on kirja, lukijakin viihtyy henkilöitteni seurassa.
Istun työhuoneessa, työpöydän ääressä. Työhuone on luksusta, se, että saan istua täällä kirjojen keskellä, katsella ikkunasta välillä ulos ja naputella konetta.
Hyvä päivä, hiljainen päivä, ylellinen päivä.
