Hyvä päivä
Tänään on ollut kirjoituspäivä. Ensin siivosin työpöydän ja hiukan kirjoituspöydän laatikkojakin ja sitten rupesin kirjoitushommiin. Välillä ruokailu ja pieni kävelylenkki ulkona ja sitten taas hommiin. Taas huomasin, kuinka hieno asia on työpäiväkirja, jota olen pitänyt sen jälkeen, kun rupesin kirjoittamaan tätä menossa olevaa viidettä versiota kässäristä. Merkitsin taas työpäiväkirjatiedostoon, mitä olen tehnyt ja hiukan muita ajatuksia, ja sitten sanamäärän, joka oli selvästi isompi kuin mistä lähdin aamulla liikkeelle. Katsoin myös huvikseni, montako merkintää työpäiväkirjassa oli, ja yllätyin, kun niitä oli 20. Siis että olen kirjoittanut kahtenakymmenenä päivänä tätä nykyistä versiota, vaikka olisin voinut vannoa, että kirjoituspäiviä on ollut maksimissaan kymmenen. Niin se pää huijaa kantajaansa.
Käsikirjoitus on siinä vaiheessa, että kirjoittaminen on paitsi aiemmin kirjoitetun korjaamista ja uusien juttujen lisäilyä, myös deletointia. Siksi on kiva nähdä sanamääristä, että deletoinneista huolimatta uuttakin on tullut. Tällaisessa uudelleenkirjoitus- ja korjailuvaiheessa minulle tulee helposti olo, että en ole tehnyt mitään, olen vain vaihtanut sanoja toisiin ja tehnyt senkin vähän puolivillaisesti, ja että kuvittelen vain, että käsikirjoitukselle on oikeasti tapahtunut jotain. Tiivistettynä: usein tässä kohtaa työtä tuntuu, että saan kovin vähän aikaan. Siksi on kiva, että on tuo työpäiväkirjatiedosto, jota katsomalla voin uskoa, että teen oikeastikin jotain, enkä vain teeskentele tekeväni.
Ollapa jokainen päivä tällainen kuin tämä sunnuntai: kevään odotusta, kirjoittamista, ulkoilua. Huomenna on kuitenkin palattava sorvin ääreen. Toivon, että jaksan keskittyä kässäriin joku ilta myös viikolla – se on sen ansainnut ja työstäminen on nyt tärkeässä kohdassa.
Kuvaksi tähän bloggaukseen valitsen jotain vihreää, sillä kyllä, tosiaankin kaipaan jo kevättä ja sitä, että noiden likaisten lumikasojen tilalla on jotain elävää ja vihreää.
