Mahdollisuuksia
En ole kirjoittanut kässäriä tänään, enkä enää kirjoitakaan, sillä kello on jo yli puoli yhdeksän ja olen päivän puuhista jo aika naatti. Vaikka en ole kirjoittanut, olen ajatellut kirjoittamista ja tänään kahdella tapaa: olen ajatellut sekä kässäriä että kirjoittamista ja kirjoittajuutta tekemisenä. Kirjoittaminen on tavallaan kovin tunneasia, mutta siihen liittyvät asiat – tekijänoikeudet esimerkiksi – ovat ihan vain faktoja, joilla ei ole tunteen kanssa mitään tekemistä, ja näitä ”asiallisia asioita” on hyvä välillä myös pohtia.
Käsikirjoituksen kanssa on yhtä aikaa sellainen olo, että se odottaa kirjoittajaansa ja toisaalta malttamaton olo, että ei se odota, haluan kirjoittaa sitä hetinyt. Töiden ohella en mitenkään pysty kirjoittamaan joka päivä, mutta tämän käsikirjoituksen kanssa olen yrittänyt ottaa sen asenteen, että kässäri tarvitsee myös keskittynyttä ajattelua ilman kirjoittamista, ja olen saavuttanut ehkä jonkinlaisen välirauhan sen faktan kanssa, että kirjoittamiseen ei ole niin paljon aikaa kuin haluaisin. Ei se kivaa ole, ettei ole ylimääräistä aikaa, mutta eihän kellään ole, ja toisaalta, arjessa on paljon pieniä koloja, joissa voin ajatella kässäriä, vaikken kirjoitakaan, ja ajattelukin vie sitä eteenpäin. Ai mitä pikku koloja? No vaikka se, kun on kävelylenkillä tai kävelee paikasta a paikkaan b, tai kun istuu bussissa. Olen yrittänyt tietoisesti vähentää kännykän räpläämistäkin osittain juuri siksi, että olisi aikaa ajatella. Enkä tietenkään käytä kaikkea kännykästä vapautunutta aikaa kässärin ajatteluun, mutta jos on vähän aikaa joutilaana, on todennäköisempää, että alkaa ajatella tekstiä, kuin silloin, kun nokka on kiinni kännykässä. Haluan antaa mahdollisuuksia itselleni, ihan sama vaikka ne mahdollisuudet poikisivatkin ajatuksia vain siitä, mitä pitää ostaa ruokakaupasta, tai ovatko lumikasat sulaneet yhtään päivän aikana.