Eteen ja ylös
Kirjoittamisen kanssa tuntuu hyvältä. Pidin perjantaina vapaapäivän päivätöistä ja käytin sen kirjoittamiseen. Eilen enimmäkseen lepuutin ja tänään kirjoitin taas. Tänään oli itse asiassa ensimmäinen päivä, kun pääsin kirjoittamaan uusitun työpisteen ääressä. Ensin tuli näyttö ja hiiri ja eilen sain vihdoin näppäimistön. Näppiksen ostaminen oli työn ja tuskan takana, sillä kirjoitustyössä näppäimistön tuntuma on tärkeä: etteivät näppäimet ole liian jäykkiä ja että sormituntuma on oikeanlainen. Tästä syystä en ostanut näppistäni Gigantista tai Verkkokaupasta, sillä kummassakin liikkeessä näppäimistöjä myytiin ”sika säkissä” -periaatteella, sillä osaa näppiksistä ei suostuttu kysyttäessäkään ottamaan ulos paketista kokeiltavaksi. Jäi sitten ostamatta niistä paikoista. Yllättäen Prismasta löytyi paras asiakaspalveluasenne ja sain kokeilla kiinnostavinta näppäimistöä, joka sitten lähtikin kaupasta mukaan. Sanonpahan vaan, että palvelu on se, jolla niitä asiakkaita saa. Tai ainakin minut asiakkaaksi.
Tänään oli ohjelmassa kirjoittamista ja kävelylenkki. Kirjoittaminen oli ihanaa. Pidän kässäristä ihan tosi paljon, henkilöhahmojen kanssa on mukava viettää aikaa ja minulle on selvää, mihin suuntaan käsikirjoituksen pitää edetä. Mikä siinä töitä tehdessä. Vähän kyllä kaihoan vuoden takaista aikaa, sillä viime vuoden aprillipäivänä aloitin apurahavapaan, joka oli ihana, mutta kyllähän tämä näinkin sujuu. Apurahavapaan ansiosta käsikirjoitus on edennyt vuodessa ihan todella paljon, pitemmälle kuin olisin uskonut. Tarkoituksena on saada tämä versio viimeisteltyä toukokuun puoliväliin mennessä (ihan itse asetettu deadline) ja se on kyllä ihan tehtävissä – iltoja, viikonloppuja ja joku satunnainen vapaapäivä, niin saan kyllä käsikirjoituksen kuosiin.
Viime syksynä puhuin työnohjauksessa siitä, kuinka kirjoittaminen on monesti ollut minulle pelastusrengas. Siinä sitten keskustelun aikana rupesin pohtimaan, että miksi tyytyä pelastusrenkaaseen – miksen edesauttaisi sitä, että kirjoittaminen olisi lentotukialus (pointti ei ollut lentotukialuksen sotaisa luonne, vaan koko). Tänä keväänä on alkanut tuntua, että jos en ole vielä päässyt antamaan kirjoittamiselle lentotukialuksen asemaa, niin kuitenkin se on jotain isompaa kuin pelastusrengas – ehkä ollaan jo merikelpoisella, suurella huvijahdilla, jollei pienellä risteilyaluksella jopa. Sitä lentotukialusta kohti menen yhä ja se on se tavoite – että kirjoittaminen on arkeni lentotukialus.
Related Posts
Comments on this post
2 Comments-
On jotenkin niin käsittämätöntä, että edes erikoisliikkeissä ei saa kokeilla kaikkia tarjolla olevia näppis- ja hiirimalleja ennen ostopäätöstä – nehän nimenomaan ostetaan tuntuman perusteella! Hauskaa, Eeva, että kysyit näppiksen äänestä, koska itselleni ääni ei ole merkityksellinen näppiksessä, tai oikeastaan on – pidän hiljaisista näppäimistöstä. Ja mikähän tämä on, jonka hankin? Hmm… Logitechin Pebble, pyöreänäppäiminen ja aika litteä näppis. Ulkonäkö ei ollut se juttu ja ensin vierastin näitä pyöreitä näppäimiä, mutta sujuu se näilläkin.
Comments are closed.
Eeva K.
”Näppiksen ostaminen oli työn ja tuskan takana, sillä kirjoitustyössä näppäimistön tuntuma on tärkeä: etteivät näppäimet ole liian jäykkiä ja että sormituntuma on oikeanlainen. ”
Tämä on niin totta. Omakin läppäri valikoitui ostoskoriin siitä syystä, että töissä oli samanlainen ja niillä kirjoittaminen tuntui aina hyvältä.
Ihan mielenkiinnosta, mikä näppäimistö tuli hankittua? Ja kuinka paljon näppäimistön ääni vaikutti päätökseen, jos yhtään.
Kirjoitusläppärin näppäimistö on hyvin hiljainen, mutta jos ostaisin ulkoisen niin näppäintuntuman lisäksi myös kliksutteluääni pitäisi osua kohdilleen. Mitä enemmän ääni kuulostaa kirjoituskoneelta, sitä onnellisempi olen kirjoittaessa.