Ei oppi ojaan kaada
Jos katson vuoden verran taaksepäin, olen paitsi oppinut, myös opetellut tosi paljon asioita. Vuosi sitten olin vielä apurahavapaalla ja kirjoitin vimmatusti ja opin paljon siitä, millainen olen, kun kirjoittaminen on päätyö. Viime syksynä aloin myös työstää kirjoittamiseen tai kirjailijuuteen liittyviä päähänpinttymiäni, enkä pelkästään tyytynyt ajattelemaan yksin kammiossani vaan ensin hankin työnohjausta (kiitos, Päivi Haanpää!), sitten osallistuin kurssille, jossa käsiteltiin kirjailijuutta ammattina ja nyt viimeisimpänä opiskelen luovan osaamisen sanoittamista. Olen toki ajatellutkin, mutta olen myös hankkinut välineitä ajattelun avuksi ja alkanut toteuttaa määrätietoisemmin niitä asioita, joiden haluan tapahtuvan. Harvemmin asiat vain tapahtuvat, yleensä niille pitää antaa edes pieni tönäisy oikeaan suuntaan. Minun tapauksessani se haluttu tapahtuminen on ollut paitsi oman pään sisällä, myös siinä, mitä teen kirjoittajana ja kirjailijana.
Elämässä on näitä kausia, kun ajattelu muuttuu ja jotain konkreettistakin ehkä tapahtuu. Itselläni oli edellinen, kivuliaskin kausi kirjoittamiseen liittyvissä asioissa syksyllä ja vuodenvaihteessa 2021-2022 ja viimeisen vuoden aikana tapahtunut oppiminen ja tekemäni muutokset ovat tavallaan tuon aiemman kriisin satoa. Nyt ei ole kuitenkaan kyse kriisistä, vaan tomeroitumisesta aktiivisen toimimisen ja optimismin äärelle.
Kesäloma häämöttää ja tavoitteeni on, että lomailen lomalla. Siis päivätyöstä ja enimmäkseen myös kirjoittamisesta, vaikka hommaa ja suunnitelmia onkin listaksi asti. Ja kyllä, aion kirjoittaa, mutta lomalla kirjoitan vain omaksi ilokseni ja hyvinvoinnin vuoksi enkä siksi, että käsikirjoitus pitäisi saada johonkin pisteeseen loman aikana. Jos nimittäin jotain opin siitä viime vuoden apurahavapaasta, niin myös sen, että lomaa ja lepoa tarvitaan, myös siitä kaikkein mieluisimmasta työstä. Rentoa ja iloista kesää sinulle, joka luet tätä – palailen blogin ääreen todennäköisesti taas kun loma on takanapäin.
