Kevättä päin, päin kevättä
Olen ollut hiljaa blogissa, koska en ole kirjoittanut ja on tuntunut, että sanottavaa on aika vähän. Olen kuitenkin lukenut vähän kirjoja ja…
Täällä taas
Vihdoin täällä. Blogissa siis. On tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten tiedä oikein mistä aloittaisin. Bloggaamista on kuitenkin ollut jo ikävä. Toivottavasti pääsen…
Vanhoja aarteita
Olen ollut kamalan laiska bloggaaja koko loppuvuoden. Isoin syy on ollut se, että olen valmistautunut muuttoon. Olen käynyt tavaroita läpi, penkonut kaappien…
Puut, metsä, sanat
Ei minulla ole mitään erityistä kirjoitettavaa. Loma on loppunut ja arki yrittää rimpuilla uomiinsa. Osa kesästä ja lomasta seuraa vielä viittana perässä,…
Kaukokaipuu
Oi miten minä haluaisin olla taas osa kirjoittamista! Kirjoitanhan minä, aina välillä, tänä aamuna bussissa työmatkalla, joku ilta sängyssä, mutta ei se…
Lunta ja töitä
Tämän talven muistan ehkä siitä, että lunta oli. Ehkä siitä, että tekemistä oli. Ehkä siitä, että väsytti. Toivottavasti siitä, että aika moni…
Siemenet, idut ja anteliaisuus
Katsoin Areenasta dokkarin kirjailija Sirpa Kähkösestä. Katsoin ja kuuntelin ja ajattelin. Ajattelin kirjoittamista. Niitä siemeniä, joita minulla on käytössäni, ja jotka voin…
Tilinpäätös 2018
Kirjoitettua raakatekstiä 480 sivua (kolme kirjoitusvihkoa). Sama kässäri työn alla kuin vuosi sitten. Yksi totaalihylsy, jossa esikoisen kustantamo ilmoitti, että eivät halua…
Sade ja tauko
Harmaa ilta, mutta lämmin, ja ulkona tuoksuu hyvältä, koska on satanut. Olen kirjoittanut viimeksi kai sunnuntaina. En osaa päättää, pitäisikö kirjoittaa useammin…
Juhannuksen jälkeen
Olipa täysi juhannus, kaikkea mahdollista. Nyt edessä on paluu arkeen ja se tuntuu oudolta, vaikka vapaata oli vain muutama päivä. Olin pakannut…