Marraskuu
Mikä täydellinen marraskuun alkuilta. Sellainen, kuin ne ovat: kello on kymmentä vaille viisi ja ulkona on pimeämpää kuin hämärää. Lämpötila on nollassa…
Tilinpäätös 2023
En ole blogannut pitkään aikaan, kiitos koko syksyn ja alkutalven jatkuneen flunssakierteen, joka huipentui joulukuussa koronaan, mutta nyt täällä taas, koska on…
Tärppäämisestä
Tänään olen tehnyt työpäivän jälkeen kirjoittamiseen liittyviä hommia, vaikka en ole varsinaisesti kirjoittanut. Tai siis olen kirjoittanut, mutta en käsikirjoitusta enkä raakatekstiä,…
Lauantai
Eilen ja tänään olen kirjoitellut yhtä kolumnia, rauhallisesti ja mietiskellen. Eilen kävelin vieraassa ympäristössä iltakävelyn, näin kotikaupungista alueen, jota en ollut ennen…
Paluu
Loma on ohi. Työpäivän jälkeen otin käteen pensselin ja maaliämpärin ja maalasin neljänneksen ulkovajan sisäpuolesta taivaansiniseksi. Huomenna jatkan. Ja taivaansiniseksi siksi, ettei…
Asento
Kävin töiden jälkeen kävelemällä kirjastossa hakemassa varaukset. Oli harmaa ja tuhruinen ilma, mutta kotimatkalla se muuttui. Oli edelleen märkä ja tuhruinen ilma,…
Yhteenveto vuodesta 2020
Vuoden viimeinen päivä. Perinteinen tilinpäätöksen aika. Katsotaanpas siis, miltä vuoteni on näyttänyt. Yleiset asiat No, koronaa ei tarvitsisi edes mainita, se on…
Tilinpäätös 2019
Yhtäkkiä tajusin, että hei, sehän on vuoden toiseksiviimeinen päivä ja perinteisen tilinpäätöksen hetki! Vuosi 2019 on ollut raivaamisen vuosi. Aloitin vuoteni ja…
Vanhoja aarteita
Olen ollut kamalan laiska bloggaaja koko loppuvuoden. Isoin syy on ollut se, että olen valmistautunut muuttoon. Olen käynyt tavaroita läpi, penkonut kaappien…
Jatkuu joku toinen päivä
Nyt kässäri on käyty kokonaan läpi printistä. Seuraavaksi pitäisi alkaa siirtää kynämerkintöjä printistä koneelle ja harkita ja kyseenalaistaa ne kaikki vielä kerran…