Versoja
Tänä iltana sain kässäriä lihotettua parilla tuhannella sanalla. Kässäriä? Se on vielä vain kasa silppua, epäjärjestyksessä oleva kasa silppua, mutta pystyn ajattelemaan…
Tärppäämisestä
Tänään olen tehnyt työpäivän jälkeen kirjoittamiseen liittyviä hommia, vaikka en ole varsinaisesti kirjoittanut. Tai siis olen kirjoittanut, mutta en käsikirjoitusta enkä raakatekstiä,…
Luksusta
Ohhoh ja huhhuh ja jestas ja olipa kivaa! Tänään oli virtuaalinen kirjailijavierailu Lappeenrannan kaupunginkirjastoon. Höpisin tunnin enimmäkseen Hyvästä yöstä Lappeenrannan kirjaston Facebook…
Ei niin kuin Strömsössä
Olin kuvitellut tämän viikon erilaiseksi. Olen kahden työpaikan välissä ja lomalla kaksi viikkoa - siis tämän ja ensi viikon. Ajatus oli aloittaa…
Kirjahylly
Olen aina pitänyt kirjahyllyistä ja kun muutimme ja sain oman työhuoneen, suunnittelin huoneen sisustuksen sillä ajatuksella, että hyllytilaa täytyy olla riittävästi. Työhuoneen…
Yhteenveto vuodesta 2020
Vuoden viimeinen päivä. Perinteinen tilinpäätöksen aika. Katsotaanpas siis, miltä vuoteni on näyttänyt. Yleiset asiat No, koronaa ei tarvitsisi edes mainita, se on…
Viisi minuuttia
Olen juonut tänään torikahvit ja leikannut ruohon toivottavasti viimeistä kertaa tänä vuonna, sytyttänyt kynttilän lyhtyyn ja sytyttänyt kynttilät kotiin ja leiponut leivän…
Siivous
Olen jo pikku hiljaa tottunut ajatukseen kustannussopimuksesta. Olen saanut kustannustoimittajan kommentit käsikirjoitukseen jo joku aika sitten ja käsikirjoitus odottaa sitä, että pääsisin…
Askelia ja ajatuksia
Kävin reippaalla iltakävelyllä ja ajattelin kirjoittamista. Sitä, kuinka tänä syksynä haluan edistää käsikirjoitusta ja minkälaisista palikoista rakennan kirjoitusarjen. Ja että miten pitää…
Tuuli ja virta
Tämä koronavappu on tuulinen. On hiljaista, kukaan ei puhu. Olen istunut työhuoneen sohvalla ja katsonut kirjahyllyn kulmaa ja kirjoittanut. Sanoja, joilla ei…